perjantai 21. joulukuuta 2012

Jouluyö hallissa

Paksussa kirjassa kerrotaan mm. jouluyön tapahtumissa tallissa (Luuk.2: 1-20). Tämä blogi puolestaan kertoo veneestämme Turnipsista, joka valmistautuu uusiin seikkaluihin viettäen jouluyötä hallissa. Tähän mennessä tarinoitamme on seurattu yli 2100 klikkauksen verran, mistä olemme kovasti mielissämme.

Turnipsin ukkelit toivottavat kaikille blogin lukijoille oikein...


 Hyvää Joulua ja Suotuisia Tuulia Vuodelle 2013!




ps.  Tämä on se halli

torstai 6. joulukuuta 2012

Turnipsinnostovapaa

Turnipsin ensimmäinen purjehduskausi on päättynyt.

Ennen muinoin agraariyhteiskunnassa koululaiset saattoivat hakea koulusta syksyisin perunannostolomaa. Itsenäisyyspäivänä meillä oli alun perin tarkoitus käydä vielä purjehtimassa, mutta koska talvi saapui tänä vuonna etuajassa, vapaa käytettiinkin veneen nostoon.

Kun odotettua kutsua presidentinlinnaan ei kenellekään meistä tänä vuonna siunaantunut, riensivät Ville ja Kilu aamulla tuiskuiseen rantaan lapiomaan lunta veneen päältä sekä raivaamaan kulkuväylää autolle ja trailerille. Mastonkaato puuskaiessa tuulessa kohmeisin sormin ilman riittävää rutiinia oli melko haasteellinen operaatio, varsinkin, kun ylägaijan köysi meinasi unohtua kiinni. Pienen sählingin jälkeen vene toimitettiin paikallisen veneyrityksen pihaan, mistä Jesse puolestan huolehti telakointia eteenpäin.

Vielä yksi yö ulkosalla ennen katon alle pääsyä

lauantai 1. joulukuuta 2012

Nimen taustaa




Veneemme nimi on herättänyt jossain määrin ihmetystä niin kanssaveneilijöissä kuin muissakin lähimmäisissä. Toisinaan epäuskoiselle keskustelukumppanille on täytynyt vakuutella hänen kuulleen oikein, kyseessä on todellakin Turnipsi eli rehunauris. Tässä lienee syytä avata hieman nimen taustoja.

Kuten jo aiempana on kerrottu, olemme harrastaneet viime vuosina varsin aktiivisesti kölivenepurjehdusta. Kalenterimme on kesäisin täyttynyt lähinnä saaristo- ja avomerikilpailuista. Yhden kisastartin kestäessä kymmeniäkin tunteja, jää veneessä silloin tällöin aikaa varsin henkeviin keskusteluihin. Lisämausteensa näille on usein antanut kisan aikana kertynyt univelka sekä fyysinen väsymys. Parhaimmat jutut ovatkin tyypillisesti syntyneet yön pimeydessä tai pitkällisen plägän herkistäminä. Eräs ajanviete on ollut keksiä mahdollisimman huonoja tai ehkä paremmin sanottuna persoonallisia veneen nimiä.

Nimi Turnipsi teki ensiesiintymisensä paikallisessa matkakisassa viitisen vuotta sitten. Edessä oli parikymmentä mailia kryssiä ikävän harmaassa kelissä tulosten ollessa käytännössä jo selvillä. Näissä vähemmän ylentävissä tunnelmissa generoimme ajankuluksi veneen nimiä tulevaisuuden varalle. Ylivoimaisen ykköstilan tuolloin vei nimiehdotus Perunasurvin. Moni hyvä oivallus on sittemmin vaipunut unholaan, mutta toiset ovat alkaneet elää omaa elämäänsä.

Talvella 2011 - 2012 käytiin Volvo Ocean Race, jota lienee jokainen purjehtija ainakin jossain määrin seurannut. Kyseisen kisan innoittamana netissä purjehdittiin samanaikaisesti vastaava kilpailu virtuaalisena. Siihen otti osaa kymmeniä tuhansia tietokonepurjehtijoita ympäri maailman, myös me olimme luonnollisesti matkassa. Mainiosti kisassa menestynyt Ville purjehti alusta nimeltä Perunasurvin, Kilun veneenä oli Turnipsi. Vain Jesse käytti linjasta poiketen mielikuvituksettomasti oman veneensä Vitalitan nimeä.

Näistä kahdesta mainiosta edellä mainitusta nimikandidaatista Turnipsi valikoitui lyhyempänä korvamaan lightningimme aiempaa, sinänsä aivan kelvollista, mutta kieltämättä hieman mielikuvituksetonta ja varsin tavanomaista Sini-nimeä. Nimi Turnipsi tekee Sinille kunniaa, sillä siinä on alkuperäinen nimi sisäänleivottuna. Markkinatietoisempi omistajakoalitio olisi toki voinut myös päätyä etsimään sponsoriyhteistyötä vaikkapa Bosticin tai Unileverin kanssa nimeämällä veneen Sini-Tarraksi tai Pepsodentiksi.

Veneen nimenä Turnipsi ei mielestämme ole yhtään hullumpi, epäsovinnaisuudessaan, karheudessaan ja humoristisuudessaan se on itse asiassa varsin sympaattinen. Vuosien varrella vastaan on purjehtinut sellaisiakin veneitä kuten Sun Äitis, Kaksi Kalaa, Musta Maija, Home Made, Lutra Lutra ja Tumputar. Tällaisessa seurassa Turnipsi on suorastaan kaunis. Se sopii kolmitavuisena veneelle loistavasti vaikka ei olekaan a-päätteinen feminiini. Lisäksi sukulaiskasvi nauris oli kelvannut koristamaan entisen Kiikalan kunnan vaakunaa ja Ypäjälläkin on tiettävästi vaikuttanut Turnipsi-niminen suomenhevostamma. 


******************************************************************************

ps. Mitä mieltä olisitte Valmuskasta tai Rosamundasta?

perjantai 30. marraskuuta 2012

Lunta tupaan

Puhki kuluneen sanonnan mukaan Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen. Nyt loppukesällä lunta alkaa olla jo siinä määrin, että rantalelut on pian syytä korjata varastoon. Tulevan viikonlopun sääennuste ei kovin hääviltä näytä. Rapsakka tuuli ja kipakka pakkanen on yhdistelmä, jota karuinkaan purjehtija tuskin kohdalle toivoo. Jäätyvät pärskeet ja kohmelot köydet verottavat purjehdusnautintoa merkittävästi.
Lumi teki enkelin veneeseen
Antti-myrsky oli puhallellut perjantain vastaisena yönä Helsingin kasuunilla 24 m/s, puuskissa jopa 36 m/s. Rannassa käytäessä oli ihmetys suuri, kun veneen aukkopeitteitä ei näkynyt ja paattiin oli pyryttänyt lunta. Levyt löytyivät alatuulesta hieman loitommalta jonkin verran kärsineinä. Antti oli tainnut yöllä mitellä voimiaan täällä Kotkassakin. Petelevyt aseteltiin uudestaan paikoilleen ja koko jolla paketoitiin takapaksiin kertyneillä köysillä.

Jäähyhmän alkaessa kertyä suojaisempiin lahdenpohjukoihin Turnipsi-tiimi alkaa pikkuhiljaa valmistautua talveen. Ellei itsenäisyypäivänä tai sitä seuraavana viikonloppuna sää näytä oleellisesti paremmalta, on edessä veneen nosto ja purjehdus jää muutamaksi kuukaudeksi mielikuvien varaan. Talven tehdessä tuloaan me olemme lämmitelleet saunomalla ja kehittelemällä uusia veneen nimiä.

Jääkö tämä 24.11. näpätty otos  vuoden 2012 viimeiseksi purjehduskuvaksemme?
Niin tai näin, uusia paljastuksia on luvassa pikapuolin.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Lukijämäärä nousussa

Runsaan kahden kuukauden aikana Turnipsin seikkailujen lukijamäärä on kasvanut koko ajan. Uusia tarinoita on alettu odottaa aina viikonloppuisin. Blogia ei juurikaan ole mainostettu, joten ilmeisesti tieto sen olemassaolosta on kiirinyt lukijalta toiselle. Tästä me olemme teille hyvin kiitollisia.

Viimeisen kuukauden kävijätilasto
Seuraavalle viikolle on Kotkaan ennustettu lunta, pakkasta ja kovia tuulia, mutta viikonlopun sää ei onneksi  näytä aivan mahdottomalta. Toivomme pääsevämme vesille taas silloin, joten uutta juttua on taas luvassa.

Itsenäisyyspäivän jälkeen Turnipsi on tarkoitus telakoida ja huoltaa. Talviseisokin aikana blogin päivitystahti hidastuu ja muuttuu epäsäännölliseksi. Vaikka meri jäätyykin, tulemme raportoimaan huoltotöiden etenemisestä ja jaarittelemaan muista löyhästi purjehdusta sivuavista aiheista pitkin talvea sitä mukaa, kun juttua pulppuaa.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Savua ilman tulta

Nyt, kun tälläkin blogilla on alkanut olla säännöllisiä lukijoita, jotka aina viikonloppuisin ovat tottuneet odottaman uusia paljastuksia Turnipsin edesottamuksista, täytyy tällä kertaa nyhjäistä tyhjästä, etteivät noin 150 potentiaalista lukijaa tulisi kovin pahasti pettymään.

Ensimmäinen paljastus on viikonlopun oikea rivi. Olemme koko syksyn purjehtineet Snow Whiten vanhoilla purjeilla ja purjetunnuksella 14535. Vihdoinkin saimme vaihdettua oikean numeron Turnipsin isopurjeeseen. Oikea rivi on siis 14352, den rättä raden är 14352. Antti Niiniranta North sailsilta antoi oivan vinkin numeroiden irrottamiseen. Jotta vanha liima jäisi purjeen sijasta irti revittävään numeroon, kannattaa liuotin levittää purjekankaan nurjalta puolelta ja antaa imeytyä kankaan läpi. Liuottimeksi dacronille käy yhtä hyvin asetoni tai trikloorietyleeni. Päädyimme edelliseen helpomman saatavuuden ja edullisemman hinnan takia.


Viisi ja varanumero oikein.
Seuraavaksi ihmettelemme kauneusarvojen suhteellisuutta. Vasta kotva sitten paattimme sai siirtokehoituksen, jonka mukaan se heikensi kaupungin yleistä siisteyttä ja viihtyisyyttä. Kuluneella viikolla paikallislehdessä oli Jorma Sounelan ottama upea valokuva Meriniemestä iltavalaistuksessa. Kuvatekstissä kehuttiin kauniita näkymiä. Mikäpä muukaan kuvan keskellä katulyhdyn valossa maisemaa koristaa, kuin jalo purtemme Turnipsi.

Kauneus on katsojan silmässä. Turnipsi kuvassa keskellä.
Kolmanneksi luvassa on kuva-arvoitus. Kuten tarkkasilmäinen lukija varmasti huomaakin, kyseessä ei suinkaan ole meidän dacroninen isopurjeemme vaan Nellan hiilikuitulaminaattiseili. Purjeen takaa piilosta löytyy kuitenkin yhdistävä tekijä Turnipsin kanssa, mutta mikä?

...Jessehän se siellä kiipeilee.

Muutkin turnipsiseilorit voit halutessasi etsiä oheisesta videoklipistä.
Kävimme me toki vesilläkin. Purjehduksellisesti tämänkertainen lauantaitreenimme tarjosi kuitenkin kovin vähän raportoimisen aiheista dramatiikkaa. Riensimme aamuhäämärissä rantaan, rikasimme veneen ja laskimme sen vesille. Etelätuulta oli kovin heikosti 0-1m/s, ilma oli lämmin, mutta hieman suttuinen. Välillä ripautti aavistuksen vettäkin. Treenasimme vähän rullavendoja ja yritimme saada spinnun lentämään. Edelliset onnistuivat kohtuullisesti, mutta spinnu etupäässä roikkui masentavasti.Tulimme takaisin vajaan parin tunnin kuluttua. Kotimatkalla kävimme hakemassa vertaistukea Littin purukalta, joka lähti ulos Kuusisen rannasta. Ei käynyt paljoa parempi tuuri heillläkään.
Turnipsi treenin huumassa
Matti Vanhalan kuvaamana. 
Eipä juuri paremmin onnistanut Littiäkään.






sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Turnipsin purjehdusfilosofiaa

Tässä on kirjattu ylös niitä ajatuksia, joita yhdessä olemme veneessä ja rannoilla purjehduksestamme pohtineet. Lopulliseen muotoonsa ne ovat kiteytyneet Kilun päässä lenkkipolulla marraskuisena sunnuntaina.



1. Villalangat ja p**se

Aloitteleva lentäjä lentää jäykästi mittareiden mukaan. Hänen käsialansa on karkea ja katse kabiinin sisäpuolella. Kokemuksen myötä koneen liikkeet tulevat tutuiksi, ote rentoutuu, lentäminen automatisoituu ja katse siirtyy enemmänkin havainnoimaan koneen ulkopuolisia asioita. Pilotti on osa konetta, hänelle kasvaa niin sanotusti siivet selkään. Mittareita käytetään lähinnä vain vahvistamaan aistivarainen havainto. Tämä sama pätee purjehdukseenkin!

Litissä ei liiemmin mittareita ole, mutta lukemattomia mitattavia suureita kuitenkin. On hyvä, että perustrimmit ovat selvillä ja esitettävissä helposti tulkittavassa numeerisessa muodossa. Näin saadaan peruslähtökohta, jota noudattamalla homma ei voi mennä pahasti pieleen. Olemme vahvasti sitä mieltä, että tärkeimmät mittarit veneessä ovat villalanka ja oma ahteri, muut seikat ovat lähinnä uskon vahvistamista.

Kilpailussa tärkeimmät asiat tapahtuvat veneen ulkopuolella. Tuulen shiftit, aallokko, oma sijoittuminen suhteessa fleettiin, starttivalmistelut sekä muiden veneiden toimenpiteet ovat menestyksen kannalta keskeisempiä kuin optimaalinen venetrimmi. Vauhdista ei tosin ole haittaa, mutta riittää, että vene on tarpeeksi nopea. Purjehduksen on tultava selkäytimestä, jotta veneen ulkopuolisten tapahtumien havainnointiin riittää kapasiteettia. Purjehdus- ja pinnatuntuman on oltava niin herkkiä, että merkittävät trimmivirheet paljastuvat ja korjaantuvat automaattisesti ilman, että niitä pitää tietoisesti koko ajan tarkkailla. Yksi missattu shifti, tyritty jiippi tai huono startti antavat muille sellaisen etumatkan, ettei sitä kurota umpeen parhaimmallakaan trimmillä.

Miehistön yhteistoiminnan on oltava sellaisella tasolla, että manööverit sujuvat kaikissa olosuhteissa varmasti ja ilman suurempia keskusteluita. Tällainen saavutetaan vain viettämällä riittävästi aikaa vesillä. Tavoitteellisuudesta ei tässä yhteydessä ole haittaa, mutta jokainen purjehdittu tunti ja maili on tässä suhteessa kotiinpäin. Yksi kilpailu puolestaan vastaa hyvinkin kymmentä tavallista harjoituskertaa. Ei riitä, että jokainen meistä osaa tehtävänsä, meidän on opittava toimimaan saumattomasti yhdessä. Päähuomion on oltava veneen ulkopuolella, tekniikka on saatava automaatiotasolle.

2. Nöyryys ja jääräpäisyys

Purjehdus on ikivanha taito, kilpailumielessäkin laji on keksitty jo kauan ennen Elvistä. Muuttujia siinä on ihmisen prosessoitavaksi enemmän kuin tarpeeksi. Menestykseen pääsee montaa reittiä, purjehtia ja voittaa voi hyvinkin eri tyylillä. Onnella ja sattumallakin on osuutensa. Jokaisen täytyy löytää oma tyylinsä. Yksi ei voi kertoa toiselle menestyksen salaisuutta, mestari ei voi taata, että samoin toimimalla juuri me pärjäämme varmasti.

Todennäköistä on, että keskeisimmät menestystekijät ja niksit on löydetty jo ennen meitä. Luokkana lightning on jo yli 70-vuotias, joten sen ominaispiirteet ovat varmasti hyvin tiedossa. Jokaisella kanssakilpailijalla on oma tyylinsä ja tarinansa, joita meidän sijoituksista huolimatta kannattaa kuunnella tarkalla korvalla ja poimia niistä kultahiput talteen. Paras purjehtija ei välttämättä ole paras valmentaja. Venekunta, jonka juuri päivän lähdössä voitimme voi olla monessakin suhteessa meitä edellä. He ovat saattaneet oivaltaa jotain, joka meiltä on jäänyt kokonaan huomaamatta. Paitsi kokeneilta, ohjeita kannattaa ottaa vastaan myös kaikilta muitakin, ei kritiikittömästi vaan harkiten. Itsensä täytyy myös uskaltaa laittaa peliin ja kysellä selviöltäkin tuntuvia asioita sekä ennen kaikkea näiden perusteluja.  Myös omia kokemuksia on syytä vertailla muiden venekuntien kanssa.

Tietoa on hankittava ja työtä tehtävä nöyrästi, mutta samalla sitkeästi. Jokaisen vastoinkäymisen jälkeen ei kannata laittaa palikoita uusiksi ja yrittää löytää oikotietä onneen. Sitkeyttä ja periksi antamattomuutta on löydyttävä. Me ajattelemme, että jos vene ei kulje, me katsomme itseämme peiliin ja laitamme sen kulkemaan. On selvitettävä, mistä ongelmat johtuvat ja sitten ratkaistava ne. Ei purjehdus kuitenkaan mitään rakettitiedettä ole. Venevauhti ja purjehdustyyli on rakennettava pikkuhiljaa pala kerrallaan aikaisemmin omaksutun päälle, ei sinne tänne sinkoillen. Ei päätä loputtomiin seinään kannata lyödä, mutta heti emme ole periksi antamassa. Siinä suhteessa olemme nöyriä, että ohjeet kyllä otamme mielellämme vastaan, on sitten eri asia, miten niitä sovellamme käytäntöön.

3. Arki ja realiteetit

Meillä jokaisella on myös siviilielämämme, perheemme, parisuhteemme, työmme, opiskelumme ja muut kuviomme. Purjehdus on vain yksi hauska ja aikaavievä harrastus tässä paletissa, sen me kuitenkin otamme ainakin puolitosissamme. Purjehduksessa meillä on Turnipsin lisäksi muitakin juonteita. Villellä on kimppaveneenä Avance 245, Ville ja Kilu purjehtivat yhdessä Kilun Maxi Raceria ja Jesse kipparoi miehistöineen Vital 26:tta. Muitakin projekteja on ollut ja mennyt, tulevista ei tällä erää ole tietoa. Valitettavasti nämä kaikki vievät aikaa (ja rahaa), jota koskaan ei tunnu olevan liikaa, harvoin edes tarpeeksi.  Treeni- ja kisa-aikatauluja meistä kukin on toisinaan joutunut kotona sovittelemaan. Kirjoittamattomana sääntönä on tällöin pidetty, että ilmoitusluontoisia asioita ei tule saattaa luvanvaraiseksi.

Veneemme on kohtalaisessa kunnossa, vauhti tuskin tulee olemaan eniten siitä kiinni. Purjeita uusitaan ja kalustoa huolletaan tarpeen mukaan. Uusi spinnu on koepurjehdittu ja kilpailuja sekä treenejä varten on tulossa kaksi, ei aivan uutta, mutta hyvässä iskussa olevaa purjekertaa. Veneen kylkilistat on tarkoitus uusia ja heloitusta ja köysistöä hieman päivittää, kylkien maalaaminen on vakavassa harkinnassa. Miehistö on kohtalaisessa fyysisessä kunnossa ja lähellä ihannepainoa, vauhti tuskin tulee olemaan tästäkään kiinni.

Suurimmat haasteemme tulevat ensi kesänä todennäköisesti olevan uuteen venetyyppiin ja sen metkuihin tottuminen siitä lähtökohdasta, että yhteinen kevytvenetaustamme on käytännössä katsoen olematon sekä pienimuotoisen ja nopeatempoisen ratakilpailun rytmiin pääseminen. Nähtäväksi jää, kuinka siipemme tulevat kantamaan. Vuoden kuluttua olemme tässä asiassa viisaampia.

*******************************************************************************

Voi hyvin olla, että tämä ensimmäinen syvämietteinen osa jää lajissaan ainoaksi. Yhtä hyvin on mahdollista, että se tulee saamaan joskus myöhemmin jatkoa. Seuraavan filosofisen purjehduskeskustelun tulemme todennäköisesti käymään, kun kokoonnumme maistelemaan karvalakkikisan avoimen luokan palkintokonjakkia. 

lauantai 17. marraskuuta 2012

Mansikoita marraskuussa

Tulevan kesän 2013 sato oli itse asiassa kypsynyt jo lokakuun puolella, mutta maistiaiset saatiin vasta nyt, sillä sopivista spinnukeleistä on viime aikoina ollut puutetta. Täytyy todeta, että hyvältä maistui. Ero pariin vanhempaan käyttämäämme purjeeseen oli todella vakuuttava. Iloisesti rapiseva pallokas oli helppo lennättää ja totteli kuuliaisesti. Se istui moitteetta ja vaikutti jopa edeltäjiään suuremmalta, ennen kaikkea se oli kaunis katsella. Nyt voimme ylpeästi todeta korkanneemme kaupungin uusimman ja komeimman spinaakkerin.
Vuoden 2013 spinnusato on  pyöreän täyteläinen,
hennon vaalea, iloisesti rapsahteleva ja tasapainoinen.
Edellisenä päivänä oli ollut mainio purjehdussää ja pelkäsimmekin, että onni ei kestäisi ikuisesti. Lauantaiaamu koitti kuitenkin lämpimänä ja sopivatuulisena vesileikkejämme ajatellen. Niinpä pakkasimme tavarat autoihin ja suunnistimme rantaan, missä tapasimme aamu yhdeksältä. Puolessa tunnissa laitoimme veneen ja miehet verkkaisesti valmiiksi ja kryssimme nelimetrisessä tuulessa aallonmurtajasta ulos. Tuulen suunta oli lounaasta, kuten kesälläkin tyypillisesti ja aallokko merellä oli melko pientä, mutta jostain syystä ikävän terävää. Menomatkalla vaihtelimme pinnamiestä ja tutkimme jälleen kerran ison trimmejä, tällä kertaa lähinnä hekin ja levangin yhteisvaikutusta. Samalla etsimme myös optimaalista kallistuskulmaa kryssiajoon.
Purjeet sekä varusteet paksiin ja suunta kohti rantaa.

Kilu makaili leen puolella, katseli ylöspäin ja veteli takastaagin säätököydestä isopurjeen kiertymää tarkkaillen. Pinnassa vuorotelleet Jesse ja Ville raportoivat pinna- sekä perstuntuman muutoksista. Optimitvistin liikkumavara tuntuu olevan tuuman haarukassa. Takaliikin ollessa turhan kireällä pinna alkoi pikkuhiljaa painaa ja vauhti kärsiä, liiallinen tvisti puolestaan aiheutti puhdin totaalisen romahtamisen, minkä jälkeen aallokko läpsytti vauhdin pois. Tilannetta olisi toki voinut korjata ajamalla hieman alemmas, mutta vaikutelmaksi jäi, että tämä tuskin olisi kannattanut.
Meno maittaa vaikka viime viikonlopun vauhteihin ei yllettykään.
Viikarin salmessa, Mussalon sataman edustalla nostimme spinnun, jolla purjehdimme väylää pitkin Ruotsinsalmen alkupäähän. Muutama jiippi matkalla sujui kohtalaisesti, joskin otteista oli havaittavissa, että liikaa rutiinia lightningiin ei vielä ole päässyt syntymään. Tuntumaa siis piti hakea muutaman viikon mittaisen jiippitauon jälkeen uudestaan. Lenssillä kokeilimme myös painon siirtämistä tuulenpuolelle. Näissä olosuhteissa homma toimi helposti. Kovemmalla kelillä vaaditaan enemmän tarkkuutta kallistuksen kanssa ettei homma mene överiksi ja päädy kiinalaiseen. Tuuli nousi hieman koko ajan ja oli ehkä kuusi metriä, kun laskimme spinnun ja lähdimme lyhyelle kryssille ennen kuin pujahdimme aallonmurtajan aukosta takaisin Sapokkaan. Matkalla pohdimme myös vendojen ajoitusta sekä painonsiirtoa. Pari tuntia meni jälleen kerran kuin siivillä. Keli oli mainio ja merellä mielin määrin tilaa. Mikäli ilmat pysyvät yhtä suotuisina, Turnipsi seikkailee jälleen viikon kuluttua.

Nyt, kun veneen säilytyksestä on päästy yhteisymmärrykseen,
oli aika mainostaa tätä  blogia Turnipsin peräpeilissä.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Vielä on kesää jäljellä,

totesi Ville, kun räntäsateessa pohrusti. Pohjoisessa lasketellaan jo, mutta Kotkassa purjehditaan vielä.
Matkaan päästiin tarvittavien huoltotoimenpiteiden jälkeen
Rantaan saapuessamme huomasimme kaupungin puutarhureiden kiinnittäneen traileriimme siirtokehoituslapun, jonka mukaan jalo aluksemme heikentää kaupungin yleistä siisteyttä ja viihtyisyyttä. Oma käsityksemme asiasta on luonnollisesti aivan päinvastainen. Säilytämme Turnipsia Kotkan kaupungin perinteikkäässä jollarannassa, missä kevytveneitä on pidetty aina 50- luvulta lähtien. Nyt, kun jollapurjehdus kaupungissamme on muutaman vuoden ollut hieman hiljaisempaa, on optarit ja zoomit siirretty toiseen päähän Meriniemeä. Tämä uudempi jollaranta on kuitenkin jyrkkänä ja ahtaana käyttökelvoton hiemankaan isommille veneille. Pursiseuran hallituksen onkin syytä talven aikana olla yhteydessä kaupunginviskaalien kanssa, jotta asia saadaan kuntoon kevääseen mennessä. Tulevana kesänä alueelle tarvitaan säilytystilat ainakin puolelle kymmenelle viklalle ja litille.
Turnipsiko ympäristöhaitta?
Joulupukki oli saapunut tänä vuonna jo lokakuussa ja tuonut Turnipsille uuden vaaleanpunaisen spinaakkerin. Syksy onkin oivaa aikaa tehdä purjehankintoja. Tämä ensi kesäksi tarkoitettu pallokas toimitettiin vajaassa parissa viikossa. Se oli tarkoitus viimein koepurjehtia nyt marraskuussa, nenäpäivän jälkeisenä lauantaina. Pari edellistä yritystähän oli mennyt mönkään purjehduskelvottomien säiden takia. Suomalaiset lightningit näyttävät pääsääntöisesti olevan varustettu joko WB- tai North Sailsin purjein. Kilulla on pitkä asiakassuhde jo 70-luvun puolivälistä näistä edellisen kanssa. Niinpä ei ollutkaan varsinainen ihme, että Turnipsin spinnu tilattiin Lauttasaaren neulomosta.
Pinkki yläosa ja valkoinen alaosa, Kilu joutui hieman selittelemään, kun työpaikan naiset sattuivat kuulemaan puheinkeskustelun purjettta tilattaessa
Kun vene lopulta työnnettiin parin viikon kuivan kauden jälkeen veteen, olivat olosuhteet kieltämättä melko arktiset. Koskaan aiemmin ei auton tuulilasia ole täytynyt skrapata jäästä ennen rantaan lähtöä. Ulkona vallitsi nyt poutasää, yöllä tosin oli ollut hieman pakkasta. Koska iltapäivällä tuulen ennustettiin nousevan navakaksi ja kaatuminen näillä keleillä saattaisi olla kohtalokasta, olimme liikkeellä jo aikaisin aamulla. Startti oli sovittu yhdeksäksi, mikä oli illalla lepakkovuorossa lätkää treenanneelle Jesselle liikaa. Hän nukkui vuoden -82 euroviisuehdokas Nolla-Kojon kehoituksen mukaisesti pommiin. Matkaan siis lähdettiin Villen kanssa kahden.

Kuusiasteinen meri tuli vastaan jo aallonmurtajalla. Oli aivan hiuskarvan varassa ettemme kääntyneet välittömästi takaisin. Päätimme kuitenkin purjehtia pienen kryssipätkän ennen rantaan paluuta. Takaisinpäin slööratessa meno oli kuitenkin niin maukasta, että lähdimme toistamiseen kryssimään ylös. Nyt, kun hekki trimmattiin tarpeeksi tiukalle, levanki riittävän ulos ja vene saatiin köliä aavistuksen nostamalla parempaan balanssiin, alkoi meno tasaantua ja matkanteko muuttui räpiköinnistä asialliseksi purjehtimiseksi. Skuutteja ei kuitenkaan kahdestaan hengatessa uskaltanut oikein pitää lukoissa ja bailerikin tahtoi alituiseen tukkiutua veneen pohjalla ajelehtivista jääpaloista. Näitä puolentoista senttimetrin paksuisia ja postikortin kokoisia mini jäälauttoja heittelimmekin sitten ajankuluksemme laidan yli pitkin matkaa. Samalla jalkineiden pito veneen pohjalla parani merkittävästi.
Turnipsi alamäessä, ukkoja hymyilyttää
Suhasimme reilun mailin mittaista pätkää Mansikkalahden itäviitalta Kuusisen kärkeen muutaman kerran edestakaisin. Turvallisuussyistä jätimme uuden spinnun kuitenkin nostamatta, välttelimme jiippejä ja pysyimme muutenkin rannan läheisyydessä. Tuulta oli puuskissa alun toistakymmentä metriä sekunnissa ja vauhtia slööratessa aivan riittävästi. Harmi, että Villen kännykän Sports Tracker-sovellus kieltäytyi yhteistyöstä, emmekä saaneet reissusta dataa talteen. Purjehtiessa tarkeni yllättävän hyvin, mutta veden varaan ei todellakaan tehnyt mieli joutua. Toiminta-aikaa kylmässä vedessä ei ole kuin muutama minuutti. Me emme vielä ole treenanneet kaatuneen litin ylösnostamista, emmekä käytännön syistä sitä enää tänä syksynä haluakaan tehdä. Vaikka proseduuri sinänsä olisi hyvin selkäytimessä, lightning isona ja raskaana veneenä on tässä suhteessa tuskin helpoimmasta päästä.
Mutta mitä tekee Ville?
A) Ryhtyy tiskaamaan
B) Imitoi ruumiintarkastusta toimittavaa tullivirkailijaa
C) Valmistautuu marraskuiseen purjehdusretkeen
Koetimme minimoida riskit ja lopetimme leikin, kun se vielä oli hauskaa ja turvallista. Niinpä suuntasimme rantaan tuulen pikkuhiljaa yltyessä jo runsaan tunnin purjehduksen jälkeen. Treenimielessä reissu ei välttämättä ollut erityisen tehokas, mutta kyllä noviisien veneenkäsittelytaidot tässäkin varmasti taas hieman kehittyivät. Mentaalisesti ajatellen purjehdus sitä vastoin oli mitä mainiointa terapiaa kaamoksen keskellä rämpiville seiloreille. Spinnun neitsytpurjehdus siirtyi jälleen tulevaisuuteen. Se hilattiin kuitenkin rannassa lohdutukseksi salkoon. Seuraavanakin viikonloppuna meillä on jälleen kerran aikomus lähteä vesille. Tuulirajan päätimme kuitenkin turvallisuussyistä asettaa kuuteen metriin ja lämpötilan on syytä olla plussan puolella. Nyt fleece shortseilla pärjäsi vielä mainiosti ja jäisiä köysiä käsittelemään joutuvat kädet pysyivät toimintakunnossa kumihanskojen avulla. Villellä kumpparit oli purjehdussormikkaiden alla ja Kilu piti silkkisiä alushanskoja hieman paksumpien kumihanskojen sisässä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Sunnuntaisin sataa aina

Otsikon lausahdus on tuttu harrastajailmailupiireistä ja kuvaa hyvin sitä turhautumisen tunnetta minkä palkkatyön riuduttama innokas harrastaja kokee, kun viikon raadannan ja taivaalle tuijottelun jälkeen koittaa odotettu viikonloppu ja ulkona on tymä eli lentokelvoton sää.  Jo toisena peräkkäisenä viikonloppuna oli Turnipsin ja sen miehistön kohtalona jäädä rannalle ruikuttamaan. Syksy on edennyt siihen pisteeseen, että merelle ei ole asiaa kuin hyvällä kelillä eikä silloinkaan voida puhua enää mistään tehokkaasta treenaamisesta. Todennäköisyys hyvän sään sattumisesta viikonlopuksi pienenee tähän vuodenaikaan päivä päivältä.
Aina ei aurinko paista. Tarkkasilmäinen voi erottaa aalonmurtajan pään kuvan oikeassa reunassa.
 Lauantaina oli reipas tuuli ja jatkuva vesisade, ikkunasta viitsi tuskin edes vilkaista ulos. Merelle ei ollut mitään asiaa, vaikka mittari näytti +7 asteen lämpötilaa. Päätimme yrittää uudestaan sunnuntaina. Pyhäaamu valkeni kuitenkin harmaana ja maiseman peitti hernerokkasumu, nyt ei kuitenkaan satanut. Rannassa lämpötila oli + 1 ja tuulen voimakkuus 1 m/s, näkyvyys merellä oli parikymmentä metriä. Kilun aamupäivä kului venehommissa, kun Emilia sai talveksi päälleen pressukatoksen. Puolenpäivän jälkeen päätimme antaa periksi, sillä iltapäiväksi oli jo aiemmin sovittu muuta puuhaa. Kahden maissa sumu hieman harveni, mutta tuuli jatkoi uinumistaan, Turnipsi pysyi nämä pyhät rannassa. Saa nähdä, miten käy seuraavana viikonloppuna.
Turnipsi on saanut seuraa. KPS:n pitkään uinunut kevytvenelaivue täydentyy ilahduttavalla vauhdilla. 

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Puihin meni

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina oli tarkoitus lähteä merelle uutta spinnua kokeilemaan. Aamupäiväksi sovitut treenit oli kuitenkin pakko perua sillä lämpötila oli selvästi pakkasen puolella ja maidonvalkean maiseman yllä lepäsi sumu. Spinnujiippien tilalle tuli rengasjumppaa, kun auto täytyi varustella talvea varten. Hieman väriterapiaa lokakuun lopun ankeuteen tuokoon kuitenkin seuraava kuvapari.
Uusi spinnu pääsi ensi kertaa ulos pussistaan olohuoneen lattialle
Syyslomalainen tunnisti Pietarin pääkadun Nevski Prospektin varrelta tutun värisen talon

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Shortsikeli

Lokakuun matalalla roikkuva taivas ei haitannut, kun Turnipsin vaaleansininen keula survaistiin kyntämään Suomenlahden harmaita aaltoja. Olimme liikkeellä Jessen kanssa kahden sillä Ville oli järjestänyt itselleen muuta aktiviteettia sunnuntai-iltapäivän ratoksi. Jalassa meillä oli tämän kesän ja kenties koko 2000-luvun suurin purjehdusinnovaatio fleece shortsit. Tavallisiin pitkiksiin verrattuna lämmittävyys on samaa luokkaa, mutta keveys, mukavuus, liikkuvuus sekä jalassa pysyminen ovat suorastaan ylivertaisia. Lisäksi tämä tuote on käytännössä ilmainen. Oivat shortsit saa minuutissa leikkaamalla vanhoista virttyneistä fleecepökistä lahkeet polvipussien yläpuolelta poikki. Lahkeensuita ei tarvitse edes päätellä sillä materiaali ei purkaudu itsestään. Idea on vapaasti kopioitavissa, suosittelen lämmöllä!

      Tuuli oli 6-7m/s itäkoillisesta ja välillä taivaalta sateli hentoista tihkua, lämpötila oli +6 astetta. Parilla viime kerralla vesillä kanssamme ollut Litti oli mastoremontissa ja muutenkin merellä oli hyvin hiljaista. Rannassa lenkkeillyt, lähtöpuuhiamme seurannut vanhempi pariskunta olikin selvästi huolissaan syksyiselle merelle mielivien purjehtijoiden turvallisuudesta. Vakuutin heille, että syksy on paljon parempaa aikaa purjehdusharrastukselle kuin kevät. Itse purjehduskeli oli taaskin oikein hyvä.

      Kryssimme aluksi Ruotsinsalmen länsipäähän, jossa nostimme spinnun ja laskettelimme väylää mukaillen parilla jiipillä Mussalon satamaan. Käytössämme oli skuuteista tuplattu kakkosfokka sekä spinnuista vanhin,  jo loppusijoituskunnossa oleva pinkillä raidalla somistettu pallokas. Emme halunneet riskeeraata välineiden kanssa eikä tämän purjeen repiminen olisi haitannut mitään. Manööverit sujuivat kuitenkin vajaamiehityksestä huolimatta ongelmitta. Koska painomme ei riittänyt kunnolla veneen tehokkaaseen tasapainottamiseen kryssillä, ja koska varsinainen manööveritreeni kahdestaan ei ollut mielekästä, keskityimme lähinnä tutkimaan ison trimmejä. Tällä kertaa masto oli kiilattu sentin  aiempaa edemmäs ja hekin, kikin sekä levangin korkeus- että sivusäätö olivat ahkerassa käytössä. Näyttää siltä, että tuulen auetessa hieman enemmän levanki ei enää riitä estämään kunnolla ison liiallista kiertymistä vaan kikiä on kiristettävä tuntuvasti. Kryssillä ja sivuvastaisella pärjää paremmin pelkällä levangin säädöllä. Yhteen koplatun levangin sivu- ja korkeussäädön idea ei oikein meille auennut, mutta hekin talja on kyllä varsin tehokas maston taivuttaja.

      Satamasta kryssimme uudestaan Ruotsinsalmen suulle, missä nostimme taas spinnun ja slöörailimme mukavasti plaanaillen Pikkuliisan kärkeen, jossa laskimme purjeen. Rantaan tullessamme oli aallonmurtajan päässä meren harmauteen tähystävä valokuvaaja, jonka kameran muistikortille Turnipsikin näytti päätyvän. Mihin lie kuvamme tästäkin kulkeutuu? Kölin kanssa oli jälleen ongelmia, mutta korkeussäätö lähti toimimaan, kun fokan kangasta hieman löysättiin. Pari tuntia merellä riitti kohmettamaan sormet siihen kuntoon, että päädyimme niitä sulattelemaan Cafe-Laiturin lämpöön. Veneen ollessa valmis, pimeä oli jo laskeutunut. Jokohan seuraavalle purjehdukselle täytyy ottaa otsalamput mukaan?

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kylvöhommissa

Mitä syksyllä kylvää, sitä keväällä niittää! Lahjattomien on pakko harjoitella, niinpä suuntasimmekin taas viikonloppuna vesille. Nyt on kylvön aika, mikäli haluamme ehtiä ensi kesäksi riittävään kisakuntoon. Keli oli jälleen kerran mainio, aurinko paistoi ja idänpuoleinen tuuli oli noin kuusi metriä sekunnissa. Ilmassa on jo syksyinen tuntu ja lämpötilakin varjossa enää muutama aste. Meri on kuitenkin kymmenasteisena vielä miellyttävän lämmintä. Itse asiassa purjehduskeli oli parempi kuin monesti kesällä, puhumattakaan alkukevään kylmistä.

      Testissä oli ensimmäistä kertaa toinen fokkamme, joka osoittautui lähes yhtä hyväksi kuin uudempikin, vaikka se onkin leikattu hieman eri tavoin. Kokeilimme sen skuuttaamista suoraan ilman välityksen tuplaavia plokeja. Olimme yksimielisiä siitä, että fokan skuutissa on kuitenkin hyvä käyttää välitystä. Suoraan jalustettuna tarkka säätäminen vain hankaloitui ja tarvittava voima kasvoi turhan suureksi. Tämän fokan takaliikki tuntui myös sulkevan hieman ykköspurjettamme enemmän, joten skuuttia sai varoa kiristämästä liikaa.

      Treenasimme etupäässä vendoja ja spinnumanööverejä. Seuranamme oli myös Litti, jonka kanssa kiersimme merimerkkien väliä radanomaisesti. Myös isopurjeen levanki- ja hekkisäätöihin otimme lisätuntumaa. Kryssivauhtimme vaikutti aivan kelvolliselta ja nousukulmamme oli selvästi sparraajaamme parempi. Spinnun noston kanssa oli aluksi pieniä hankaluuksia, mutta pian keksimme keinot, millä märkäkin spinnu aukesi takeltelematta. Jiipit sujuivat hyvin, kölin korkeussäätö kuitenkin takkuili. Talven aikana keulakannen alapuoliset köydet täytyy käydä läpi huolella ja pujottaa ne uudestaan siten, etteivät ne pääse toistensa liikeratoja sotkemaan. Uutta spinnua varten ideoimme tulevaksi kesäksi myös ns. oksennuspussia, jotta se pysyisi laskettunakin kuivana ja irti veneen pohjasta sekä olisi  muutenkin paremmin pakattuna kuin vain keulakannen alle tungettuna. En tiedä, onko lightningiin saatavana tälläisiä valmiina vai pitääkö meidän itse ryhtyä ompelu- ja suunnittelutyöhän.

      Aika vierähti taas hyvin nopeasti ja pian meidän täytyikin suunnata takaisin Meriniemeen, jotta Jesse ehti illan lätkätreeneihin. Toivottavasti kelit suosivat jatkossakin. Purjehdus syksyllä maistuu mukavalta ja kerta kerralta homma alkaa sujua paremmin.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Suuntana tulevaisuus

Nyt, kun vivahteikas Nellalla aloitettu, Emilialla täydennetty ja Turnipsilla kruunattu kilpailukausi 2012 alkaa olla takana ja veneitä nostetaan talviteloille, on hyvä aika kurkistaa hieman tulevaan.
      Jessellä on seuraavana keväänä Vital 26 vesillelaskukunnossa ja Emilia jatkanee seikkailujaan Kilun ja Villen komennossa. Suuren osan kesästä 2013 aiomme siis kisata eri veneissä toisiamme vastaan. Turnipsi on meille sivuprojekti, joka juontaa juurensa kaipuusta ratapurjehduksen pariin ja tuskastumisesta tasoituspurjehduksen epäkohtiin.
      Lightning treenien sekä ranking-kisojen ajaksi yhdistämme kuitenkin voimamme. Tavoitteenamme on saada Turnipsi kulkemaan luokkansa kärkiveneiden vauhtia. Tiedämme, että Lightning-purjehtijoina olemme noviiseja ja että paljon työtä on edessä. Tunnustamme ettemme osaa tarkasti arvioida maamme lightning-purjehduksen tasoa. Yhdessä olemme kuitenkin purjehtineet vuosia ja maileja niin avomerellä kuin radallakin on kertynyt tuhansia. Turnipsi ei ole luokkansa uusin ja hienoin vene, mutta  uskoaksemme edelleen varsin kilpailukykyinen. Isopurje ja fokka ovat hyviä ja venettä tullaan kunnostamaan ja varustelemaan lisää seuraavaa kautta silmällä pitäen.
      Olemme asettaneet tavoitteeksemme sijoittua Lightning ranking-sarjassa sekä SM-kilpailuissa viiden parhaan joukkoon sekä kiilata itsemme varteenotettavaksi vaihtoehdoksi seuraavia arvokisavalintoja tehtäessä. Valmistautuminen tulevaan kauteen on jo aloitettu ja se tulee jatkumaan ilmojen salliessa joulukuun alkupäiviin asti. Tämän jälkeen Turnipsi telakoidaan talveksi. Purjevalikoima täydentyy uudella vaaleanpunaisella spinaakkerilla, joka on jo tilattu.

Työmiehen lauantai

Kipparikokousta odotellessa

Kotkan Pursiseuran Karvalakkikisa alkoi yhdeltätoista ja Villen oli ehdittävä kahdeksi iltavuoroon lasikuitua tekemään. Jessen kanssa meillä oli tavoittena ehtiä ennen viittä saunaan ja välttää putkareissu. Onneksi 7,1 mailin mittaiselle radalle oli luvassa kuitenkin kohtalaista tuulta. Turnipsi oli ilmoitettu kisan avoimeen luokkaan ja starttasimme kaikkein pienimpänä veneenä takaa-ajolähdön ensimmäisenä. Tästä oli se hyöty, etteivät isot olleet heti tuulia sotkemassa. Eivätpä ne ehtineet niitä sotkemaan myöhemminkään kisan kuluessa.
     Starttihetkellä tuuli oli vasta heräämässä ja se oli rannan läheisyydessä huolestuttavan heikkoa. Aluksi näyttikin siltä, että Ville joutuu tinkimään periaatteistaan ja myöhästymään töistä. Havourin kulmalle ajettiin suunnaltaan ja voimakkuudeltaan vaihtelevassa heikohkossa tuulessa kryssikulmilla. Liti kiihtyi nopeasti puuskissa, mutta vastaavasti hidastui yhtä nopeasti reikäkohdissa. Shiftit oli kuitenkin helppo ottaa nopeasti ja herkästi reagoivalla veneellä tarkasti. Jännitimme hieman, kuinka pärjäämme isompien joukossa, mutta saavuimme kuitenkin ensimmäisenä kääntömerkille.
Lähtiessä oli päässä Gullit, Gillit ja lippikset, vaan ei karvalakkeja

      Gastiosasto epäili spinnukulmia Havourilta Lellerin länsipoijulle, mutta kipparina lupasin optimistisena, että pallokkaalla ajetaan. Tuuli oli noussut hieman, ehkä noin kuuteen metriin ja tuulikulma aukeni juuri sopivasti spinnulle.  Aivan ei liti lähtenyt laukkaan, mutta sen verran runkonopeus kuitenkin ylittyi, että isommat alkoivat jäädä. Lellerin poijulla tehdyn jiipin jälkeen tuulikulma aukesi hieman lisää ja Kukourin takana vielä edelleen. Valitettavasti tuuli ei kuitenkaan noussut aivan plaanikeliksi. Nopeutemme tuntui kuitenkin riittävän ja etumatka muihin kasvoi mukavasti. Takaa alkoi nousta ukkospilvi. Yhden namu puuskan missasimme, kun emme hoksanneet laskea kurssia tarpeeksi ennen kuin puhuri pääsi yllättämään liian edestä. Vene ei pahasti broachannut, mutta kallistui kuitenkin sen verran, että muutama litra vettä lirvahti suojanpuolelta sitloodaan. Turnipsi ei siis hypännyt vieläkään toivottuun plaaniin ja odotettu puuskakin pääsi karkuun.
      Ruotsinsalmen suulta oli viisto kryssi maaliin.Tiesimme ettei se ollut vahvinta aluettamme tässä kelissä, mutta etumatkamme oli jo sitä luokkaa, että saatoimme purjehtia maaliin omassa rauhassa. Lopulta ero seuraavaan oli sellainen ettei kertoimilla juuri tarvinnut spekuloida. Toki pitkät sivutuuliosuudet hyödyttivät kevyttä venettämme, mutta jos ne kerran olivat meidän spinnulla ajettavissa, niin miksi ihmeessä monet muut jättivät pallopurjeensa pussiin jä köröttelivät kiltisti jonossa kuin körtit kirkkomatkalla.
Hitto, kun häikäisee. Missä kirittäjät?
   
      Loppuen lopuksi Ville ehti kuin ehtikin kahdeksi töihin ja Jesse ja Kilu riisuivat purjehdushaalarit ja istuivat pian saunan löylyssä. Seuran lippu laskettiin neljältä ja kesäkauden päätösjuhla sekä palkintojenjako oli ohi kuuteen mennessä. Osa väestä jäi vielä Meriniemeen ruokailemaan ja mennyttä kesää muistelemaan sekä juhlimaan. Kukaan ei tiettävästi joutunut putkaan, me ainakin palasimme kiltisti kotiin heti palkintojenjaon jälkeen. Karvalakkikisan palkinto oli toisin luonteeltaan sellainen, että se vaatinee myöhemmin vielä toista saunakertaa ja silloin auto on parasta jättää kotiin.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Syksy saa


Syyskuu lähenee loppuaan ja ilmat alkavat pikkuhiljaa muuttua karummiksi. Emilian ylösnoston jälkeen syksyn purjehduskelit on tarkoitus hyödyntää treenamalla litipurjehdusta ensi kesää varten. Lauantaina 29.9. oli komean kuulas syyssää. Seuraksemme rata-alueelle treenaamaan lähti myös Litti miehistönään Pekka, Timo ja Ulla. Heillä oli mukanaan pari poijua, joista tehtyä lyhyehköä rataa ajelimme useammankin kierroksen.


Tarkoituksenamme oli teenata pehmeämpää liikehdintää ja spinnumanöövereja, tuulta oli hieman niukasti, ehkä noin 4 m/s. Lyhyellä radalla tahtoi spinnun kanssa tulla välillä kiire, joten sulavuuskin välillä unohtui. Kryssillä kokeilimme rullavendoja, jotka saimmekin varsin hyvin toimimaan. Vene näyttää tarvitsevan selvän alkukiihdytyksen aina vendojen jälkeen, joten kovin ylös ei heti kannata yrittää.


Lightningin ahvenselätön isopurje suorine takaliikkeineen on tottumattomalle silmälle melko oudon näköinen ja  veneen masto tuntuu olevan varsin herkkä trimmille. Rikitrimmissä meillä onkin vielä runsaasti opeteltavaa.  Kestänee aikansa, ennen kuin silmä tottuu litin kapeaan kolmioon ja alkaa automaattisesti erottaa oikean purjeen muodon. Nyt takastaagin kireyden, levangin korkeuden sekä tvistin pyhää kolminaisuutta täytyy vielä  arpoa. Toinen opeteltava asia on etustaagin kireyden suhde fokan falliin ja kankaaseen. Suorasaalinkisessa lightningissä on osatakilasta huolimatta hekin kireydellä merkittävä vaikutus maston taipuman lisäksi myös etustaagin notkoon. Tämäkin asia meidän täytyy siis opetella uudestaan.











Nyt sparrausta suorittavasta Littistä kommentoitiinkin meidän ajavan varsin reilulla tvistillä, vaikka itse emme tähän suoranaisesti pyrkineetkään. Varsin hyvin vauhtia sekä korkeutta tuntui silti näinkin löytyvän. Turnipsin purjeisiin olemme muuten tyytyväisiä, mutta spinnu kaipaa uusimista ellei sitten sopivaa käytettyä löydy nykyisen tilalle. Myös ison purjenumerot täytyy vaihtaa veneen rekisteritunnuksen mukaisiksi. Rikin kireys on lisäksi syytä tarkistaa purjevalmistajan standardiasetusten mukaiseksi, jotta lähtökohta tehokkaan trimmin hakemiseen on oikea. Eri levyisiä mastokiiloja on nyt tehty niin runsaasti, ettei eri variaatioiden löytäminen pitäisi olla suurempi ongelma.Kolmetuntinen vierähti taas merellä nopeasti. Seuraavana viikonloppuna Turnipsilla on tarkoitus osallistua seuramme Karvalakkikisaan.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Let´s go surfing

Sunnuntaiaamuna 16.9. tapasimme Villen kanssa yhdeksältä rannassa ja aloimme laitella venettä kuntoon. Jesse liittyi joukkoon kolme varttia myöhemmin, juuri sopivasti tuulen heräillessä. Alku oli pientä sähläystä, sillä hommaan ei ollut vielä minkäänlaista rutiinia. Yhtä sun toista tahtoi unohtua. Kello kymmenen jälkeen olimme kuitenkin jo vesillä.
      Aluksi kryssimme totuttelumielessä Havourin ympäri, tuuli oli ehkä viitisen metriä lounaasta. Sekä isopurje että uudempi fokka vaikuttivat oikein hyviltä ja itse venekin toimi yllätyksittä. Havourin jälkeen nostimme siniraitaisen spinnun. Se alkaa olla jo elinkaarensa ehtoopuolella, mutta toimii vielä välttävästi.

      Laskettelimme jiippaillen väylää pitkin Ruotsinsalmen alkupääähän, missä ajelimme poijujen väliä radanomaisesti useamman kierroksen. Tuuli alkoi pikkuhiljaa nousta ja vene oli pari kertaa karata käsistä. Itse manööverit sujuivat kohtaisen mukavasti kuten tällä tiimillä yleensäkin. Aivan edellisviikonlopun sujuvuuteen emme kuitenkaan vielä päässeet. Kissamaisen pehmeä veneen käsittely vaatii  selvästi vielä tuttelua.
      Tuuli yltyi yhä ja Villen kisapipo päätyi työn tuoksinassa ahvenille. Lähdimme kryssimään kohti Kukourin mutkan reunamerkkiä vaihdellen välillä pinnamiestä. Sieltä olikin jo aika suunnata kohti rantaa, sillä Villen työvuoro odotti. Tuuli puhalsi noin kymppiä ja saimme muutaman oikein mukavan surffin sekä yhden erittäin mainion plaanipätkän. Spinnuajo vaati näissä olosuhteissa jo tarkkuutta ja voimaa. Kerran vene oli todella lähteä lapasesta. Hässäkässä spinnupuomi karkasi ylös ja ison puomi pujahti spinnun skuutin alle. Homma saatiin kuitenkin selvitettyä, mutta spinnua laskettaessa ilmeni, että puomin hela oli taipunut ja puomi jäi jumiin mastolle. Pääsimme kuitenkin kryssimään rantaan ongelmitta.
      Vesillä vierähti kaikkiaan kolmisen tuntia. Olosuhteet olivat juuri sopivat, parempaa keliä ei syyskuun puolivälissä kannata toivoa. Rantaan tultuamme Ville kiiruhti töihin ja me jäimme Jessen kanssa joksikin aikaa korjaamaan spinnupuomin helaa sekä fiksailemaan venettä.

Sini muutti Kotkaan

Venekauppoja hierottiiin aluksi Jalkasen Timon välityksellä ja myöhemmin puhelimitse suoraan omistaja Riitta Kankaan kanssa. Riitta osallistui veneellään viikonlopun Kotka Rankingiin. Rannassa keskustelimme venekaupoista ja vesillä näimme, kuinka Sini toimi käytännössä. Riitta tahtoi pitää omat WB-purjeensa ja me saimme kaupassa hänen tulevaan veneeseensä kuuluvat Nortit, jotka katsastettiin Meriniemen nurmikolla. Hieman karun kaunishan tämä ryssänsininen paatti on, mutta se vaikutti kuitenkin juuri sopivalta työkalulta tarkoitukseemme. Kisassa purjehtimamme Nikea oli puolestaan osoittanut, että vuonna 1989 valmistetty Lightboatsin runko on vielä täysin kilpailukykyinen uudempien veneiden kanssa. Koska hintakaan ei hirvittänyt, jäi Kotkaan kisaviikonlopun jälkeen kolmas lightning. Tällä veneellä tiimimme aikoo osallistua vuoden 2013 ranking sarjaan.

Lightning purjehduskoulussa

8. ja 9. syyskuuta 2012 järjestettiin Kotkassa Lightning- luokan ranking kilpailut. Paikalliset litipurjehtijat Pekka ja Timo olivat mainostaneet kisoja SM-kilpailujen yhteydessä. Kisaa edeltävällä viikolla oli Jalkasen Timon puhelin soinut ja jyväskyläläinen luokan kärkinimiin lukeutuva Samppa J. Salminen oli tiedustellut löytyisikö hänelle Kotkasta lainamiehistöä. Timo pirautti minulle ja esitti tarjouksen, josta olisi ollut tyhmää kieltäytyä. Ville oli häämätkalla, mutta ajankohta sopi Jesselle hyvin. Niinpä pestauduimme FIN-14364 Nikean miehistöksi. Pikakoulutuksen saimme noin tuntia ennen starttia matkalla rata-alueelle.

      Samppa osoittautui rauhalliseksi kippariksi, jonka purjehdustyyli ja -käsitys oli hyvin lähellä omaamme. Yhteistyömme sujui juuri niin, kun vain oli realistista odottaa. Saimme Sampalta arvokkaita vinkkejä Lightning-purjehduksesta sekä veneen trimmaamisesta, olimmehan molemmat ensikertalaisia litissä. Viikonlopun tuulet vaihtelivat 6 - 10 m/s välillä puuskien ollessa n.13 m/s. Taitavasti ohjastettuna liti purjehti vakaasti, vaikka miehistöä ei liiasta rutiinista voinutkaan syyttää. Roikkuminen kävi tottumattomille jossain määrin voimille, mutta purjehdus tuntui hauskemmalta kun aikoihin. Lopputuloksena olikin luokkavoitto varsin selvällä erolla kakkoseen. Tämän parempaa starttia Lightning-purjehduksen parissa ei olisi saattanut toivoa.

Tarina alkaa

Jessellä, Kilulla ja Villellä oli takana aika monta mailia eri veneiden miehistössä yhdessä ja erikseen. Homma tuntui pelaavan hyvin yhteen. LYS-, ORC- ja IRC-kisoja oli kierretty porukassa jo vuosikausia, Ville ja Kilu olivat purjehtineet yhdessä Emilialla lähes kymmenen vuotta. Tasoituskilpailuissa on aina omat ongelmansa, eikä lopputulos tietokonefinaalin jälkeen aina tunnu täysin vastaavan tapahtumia kilpailun aikana. Monta kertaa olikin ollut puhetta kokeilla ratapurjehdusta saaristo- ja avomerikisojen ohessa.

      Kilulla oli taustaa Optari, E-jolla ja 505-kisoista, joskin melko kaukaa menneisyydestä. Jesse oli viime vuodet ohjastanut sähäkkää Banner 23 Gittaa ja Ville tiedettiin ajatuksen nopeaksi sekä luotettavaksi keulagastiksi. Kasassa oli siis kolmen tiimi, joka oli tottunut purjehtimaan yhdessä. Kilu oli jo joitain vuosia silmäillyt Lightningejä, mutta käytettyjen veneiden markkinat tuntuivat olevan pysähdyksissä. Sopivia yksilöitä ei kerta kaikkiaan ollut tarjolla. Muut luokat, kuten Melges tai H-vene olisivat puolestaan vaatineet kohtuuttomia alkuinvestointeja. Kotkan pursiseuran Lightning aktiivit Timo Jalkanen ja Pekka Aalto tiesivät aikeista ja olivat juuri sopivasti pitäneet asiaa lämpimänä lämpimänä jo jonkin aikaa.
Turnipsin miehistö Jesse, Kilu ja Ville promoamassa Nellaa ja KPS:ää.

      Juuri ennen ORCi MM-kisoja 2012 selvisi, että yksi Lightning olisi mahdollisesti tulossa myyntiin. Kiinnostusta sille olisi ollut ilmeisesti myös muualla, mutta Jalkasen Timo oli päättänyt, että vene hankitaan Kotkaan. Hän vihjaisi asiasta Kilulle, jolla ei ollut suurempia vaikeuksia taivutella Villeä ja Jesseä mukaan kokeiluun. Eräänä iltana veneen omistaja Riitta Kangas soitti sitten Timon vihjeestä Kilulle ja tarjosi venettään myyntiin. Hän halusi ehdottomasti, että se tulee aktiiviseen kisakäyttöön eikä päädy mökin rantaan levää keräämään. Vene olisi vapautunut heti Lightning SM-kisojen jälkeen, mutta yhteistä aikaa veneen katsastaamiseen ei oikein tahtonut löytyä. Lopulta päädyimme siihen, että kaupan hierontaa jatketaan Kotkan ranking-kisojen yhteydessä. Näimme siis veneen ensi kertaa Kotkassa 8.9.2012.