torstai 6. joulukuuta 2012

Turnipsinnostovapaa

Turnipsin ensimmäinen purjehduskausi on päättynyt.

Ennen muinoin agraariyhteiskunnassa koululaiset saattoivat hakea koulusta syksyisin perunannostolomaa. Itsenäisyyspäivänä meillä oli alun perin tarkoitus käydä vielä purjehtimassa, mutta koska talvi saapui tänä vuonna etuajassa, vapaa käytettiinkin veneen nostoon.

Kun odotettua kutsua presidentinlinnaan ei kenellekään meistä tänä vuonna siunaantunut, riensivät Ville ja Kilu aamulla tuiskuiseen rantaan lapiomaan lunta veneen päältä sekä raivaamaan kulkuväylää autolle ja trailerille. Mastonkaato puuskaiessa tuulessa kohmeisin sormin ilman riittävää rutiinia oli melko haasteellinen operaatio, varsinkin, kun ylägaijan köysi meinasi unohtua kiinni. Pienen sählingin jälkeen vene toimitettiin paikallisen veneyrityksen pihaan, mistä Jesse puolestan huolehti telakointia eteenpäin.

Vielä yksi yö ulkosalla ennen katon alle pääsyä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti