lauantai 1. joulukuuta 2012

Nimen taustaa




Veneemme nimi on herättänyt jossain määrin ihmetystä niin kanssaveneilijöissä kuin muissakin lähimmäisissä. Toisinaan epäuskoiselle keskustelukumppanille on täytynyt vakuutella hänen kuulleen oikein, kyseessä on todellakin Turnipsi eli rehunauris. Tässä lienee syytä avata hieman nimen taustoja.

Kuten jo aiempana on kerrottu, olemme harrastaneet viime vuosina varsin aktiivisesti kölivenepurjehdusta. Kalenterimme on kesäisin täyttynyt lähinnä saaristo- ja avomerikilpailuista. Yhden kisastartin kestäessä kymmeniäkin tunteja, jää veneessä silloin tällöin aikaa varsin henkeviin keskusteluihin. Lisämausteensa näille on usein antanut kisan aikana kertynyt univelka sekä fyysinen väsymys. Parhaimmat jutut ovatkin tyypillisesti syntyneet yön pimeydessä tai pitkällisen plägän herkistäminä. Eräs ajanviete on ollut keksiä mahdollisimman huonoja tai ehkä paremmin sanottuna persoonallisia veneen nimiä.

Nimi Turnipsi teki ensiesiintymisensä paikallisessa matkakisassa viitisen vuotta sitten. Edessä oli parikymmentä mailia kryssiä ikävän harmaassa kelissä tulosten ollessa käytännössä jo selvillä. Näissä vähemmän ylentävissä tunnelmissa generoimme ajankuluksi veneen nimiä tulevaisuuden varalle. Ylivoimaisen ykköstilan tuolloin vei nimiehdotus Perunasurvin. Moni hyvä oivallus on sittemmin vaipunut unholaan, mutta toiset ovat alkaneet elää omaa elämäänsä.

Talvella 2011 - 2012 käytiin Volvo Ocean Race, jota lienee jokainen purjehtija ainakin jossain määrin seurannut. Kyseisen kisan innoittamana netissä purjehdittiin samanaikaisesti vastaava kilpailu virtuaalisena. Siihen otti osaa kymmeniä tuhansia tietokonepurjehtijoita ympäri maailman, myös me olimme luonnollisesti matkassa. Mainiosti kisassa menestynyt Ville purjehti alusta nimeltä Perunasurvin, Kilun veneenä oli Turnipsi. Vain Jesse käytti linjasta poiketen mielikuvituksettomasti oman veneensä Vitalitan nimeä.

Näistä kahdesta mainiosta edellä mainitusta nimikandidaatista Turnipsi valikoitui lyhyempänä korvamaan lightningimme aiempaa, sinänsä aivan kelvollista, mutta kieltämättä hieman mielikuvituksetonta ja varsin tavanomaista Sini-nimeä. Nimi Turnipsi tekee Sinille kunniaa, sillä siinä on alkuperäinen nimi sisäänleivottuna. Markkinatietoisempi omistajakoalitio olisi toki voinut myös päätyä etsimään sponsoriyhteistyötä vaikkapa Bosticin tai Unileverin kanssa nimeämällä veneen Sini-Tarraksi tai Pepsodentiksi.

Veneen nimenä Turnipsi ei mielestämme ole yhtään hullumpi, epäsovinnaisuudessaan, karheudessaan ja humoristisuudessaan se on itse asiassa varsin sympaattinen. Vuosien varrella vastaan on purjehtinut sellaisiakin veneitä kuten Sun Äitis, Kaksi Kalaa, Musta Maija, Home Made, Lutra Lutra ja Tumputar. Tällaisessa seurassa Turnipsi on suorastaan kaunis. Se sopii kolmitavuisena veneelle loistavasti vaikka ei olekaan a-päätteinen feminiini. Lisäksi sukulaiskasvi nauris oli kelvannut koristamaan entisen Kiikalan kunnan vaakunaa ja Ypäjälläkin on tiettävästi vaikuttanut Turnipsi-niminen suomenhevostamma. 


******************************************************************************

ps. Mitä mieltä olisitte Valmuskasta tai Rosamundasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti