Lunta tupaan

Puhki kuluneen sanonnan mukaan Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen. Nyt loppukesällä lunta alkaa olla jo siinä määrin, että rantalelut on pian syytä korjata varastoon. Tulevan viikonlopun sääennuste ei kovin hääviltä näytä. Rapsakka tuuli ja kipakka pakkanen on yhdistelmä, jota karuinkaan purjehtija tuskin kohdalle toivoo. Jäätyvät pärskeet ja kohmelot köydet verottavat purjehdusnautintoa merkittävästi.

Lumi teki enkelin veneeseen

Antti-myrsky oli puhallellut perjantain vastaisena yönä Helsingin kasuunilla 24 m/s, puuskissa jopa 36 m/s. Rannassa käytäessä oli ihmetys suuri, kun veneen aukkopeitteitä ei näkynyt ja paattiin oli pyryttänyt lunta. Levyt löytyivät alatuulesta hieman loitommalta jonkin verran kärsineinä. Antti oli tainnut yöllä mitellä voimiaan täällä Kotkassakin. Petelevyt aseteltiin uudestaan paikoilleen ja koko jolla paketoitiin takapaksiin kertyneillä köysillä.

Jäähyhmän alkaessa kertyä suojaisempiin lahdenpohjukoihin Turnipsi-tiimi alkaa pikkuhiljaa valmistautua talveen. Ellei itsenäisyypäivänä tai sitä seuraavana viikonloppuna sää näytä oleellisesti paremmalta, on edessä veneen nosto ja purjehdus jää muutamaksi kuukaudeksi mielikuvien varaan. Talven tehdessä tuloaan me olemme lämmitelleet saunomalla ja kehittelemällä uusia veneen nimiä.

Jääkö tämä 24.11. näpätty otos  vuoden 2012 viimeiseksi purjehduskuvaksemme?
Niin tai näin, uusia paljastuksia on luvassa pikapuolin.

Lukijämäärä nousussa

Runsaan kahden kuukauden aikana Turnipsin seikkailujen lukijamäärä on kasvanut koko ajan. Uusia tarinoita on alettu odottaa aina viikonloppuisin. Blogia ei juurikaan ole mainostettu, joten ilmeisesti tieto sen olemassaolosta on kiirinyt lukijalta toiselle. Tästä me olemme teille hyvin kiitollisia.

Viimeisen kuukauden kävijätilasto

Seuraavalle viikolle on Kotkaan ennustettu lunta, pakkasta ja kovia tuulia, mutta viikonlopun sää ei onneksi  näytä aivan mahdottomalta. Toivomme pääsevämme vesille taas silloin, joten uutta juttua on taas luvassa.

Itsenäisyyspäivän jälkeen Turnipsi on tarkoitus telakoida ja huoltaa. Talviseisokin aikana blogin päivitystahti hidastuu ja muuttuu epäsäännölliseksi. Vaikka meri jäätyykin, tulemme raportoimaan huoltotöiden etenemisestä ja jaarittelemaan muista löyhästi purjehdusta sivuavista aiheista pitkin talvea sitä mukaa, kun juttua pulppuaa.

Savua ilman tulta

Nyt, kun tälläkin blogilla on alkanut olla säännöllisiä lukijoita, jotka aina viikonloppuisin ovat tottuneet odottaman uusia paljastuksia Turnipsin edesottamuksista, täytyy tällä kertaa nyhjäistä tyhjästä, etteivät noin 150 potentiaalista lukijaa tulisi kovin pahasti pettymään.

Ensimmäinen paljastus on viikonlopun oikea rivi. Olemme koko syksyn purjehtineet Snow Whiten vanhoilla purjeilla ja purjetunnuksella 14535. Vihdoinkin saimme vaihdettua oikean numeron Turnipsin isopurjeeseen. Oikea rivi on siis 14352, den rättä raden är 14352. Antti Niiniranta North sailsilta antoi oivan vinkin numeroiden irrottamiseen. Jotta vanha liima jäisi purjeen sijasta irti revittävään numeroon, kannattaa liuotin levittää purjekankaan nurjalta puolelta ja antaa imeytyä kankaan läpi. Liuottimeksi dacronille käy yhtä hyvin asetoni tai trikloorietyleeni. Päädyimme edelliseen helpomman saatavuuden ja edullisemman hinnan takia.

Viisi ja varanumero oikein.

Seuraavaksi ihmettelemme kauneusarvojen suhteellisuutta. Vasta kotva sitten paattimme sai siirtokehoituksen, jonka mukaan se heikensi kaupungin yleistä siisteyttä ja viihtyisyyttä. Kuluneella viikolla paikallislehdessä oli Jorma Sounelan ottama upea valokuva Meriniemestä iltavalaistuksessa. Kuvatekstissä kehuttiin kauniita näkymiä. Mikäpä muukaan kuvan keskellä katulyhdyn valossa maisemaa koristaa, kuin jalo purtemme Turnipsi.

Kauneus on katsojan silmässä. Turnipsi kuvassa keskellä.

Kolmanneksi luvassa on kuva-arvoitus. Kuten tarkkasilmäinen lukija varmasti huomaakin, kyseessä ei suinkaan ole meidän dacroninen isopurjeemme vaan Nellan hiilikuitulaminaattiseili. Purjeen takaa piilosta löytyy kuitenkin yhdistävä tekijä Turnipsin kanssa, mutta mikä?

...Jessehän se siellä kiipeilee.

Muutkin turnipsiseilorit voit halutessasi etsiä oheisesta videoklipistä.

Kävimme me toki vesilläkin. Purjehduksellisesti tämänkertainen lauantaitreenimme tarjosi kuitenkin kovin vähän raportoimisen aiheista dramatiikkaa. Riensimme aamuhäämärissä rantaan, rikasimme veneen ja laskimme sen vesille. Etelätuulta oli kovin heikosti 0-1m/s, ilma oli lämmin, mutta hieman suttuinen. Välillä ripautti aavistuksen vettäkin. Treenasimme vähän rullavendoja ja yritimme saada spinnun lentämään. Edelliset onnistuivat kohtuullisesti, mutta spinnu etupäässä roikkui masentavasti.Tulimme takaisin vajaan parin tunnin kuluttua. Kotimatkalla kävimme hakemassa vertaistukea Littin purukalta, joka lähti ulos Kuusisen rannasta. Ei käynyt paljoa parempi tuuri heillläkään.

Turnipsi treenin huumassa
Matti Vanhalan kuvaamana. 

Eipä juuri paremmin onnistanut Littiäkään.

Turnipsin purjehdusfilosofiaa

Tässä on kirjattu ylös niitä ajatuksia, joita yhdessä olemme veneessä ja rannoilla purjehduksestamme pohtineet. Lopulliseen muotoonsa ne ovat kiteytyneet Kilun päässä lenkkipolulla marraskuisena sunnuntaina.

1. Villalangat ja p**se

Aloitteleva lentäjä lentää jäykästi mittareiden mukaan. Hänen käsialansa on karkea ja katse kabiinin sisäpuolella. Kokemuksen myötä koneen liikkeet tulevat tutuiksi, ote rentoutuu, lentäminen automatisoituu ja katse siirtyy enemmänkin havainnoimaan koneen ulkopuolisia asioita. Pilotti on osa konetta, hänelle kasvaa niin sanotusti siivet selkään. Mittareita käytetään lähinnä vain vahvistamaan aistivarainen havainto. Tämä sama pätee purjehdukseenkin!

Litissä ei liiemmin mittareita ole, mutta lukemattomia mitattavia suureita kuitenkin. On hyvä, että perustrimmit ovat selvillä ja esitettävissä helposti tulkittavassa numeerisessa muodossa. Näin saadaan peruslähtökohta, jota noudattamalla homma ei voi mennä pahasti pieleen. Olemme vahvasti sitä mieltä, että tärkeimmät mittarit veneessä ovat villalanka ja oma ahteri, muut seikat ovat lähinnä uskon vahvistamista.

Kilpailussa tärkeimmät asiat tapahtuvat veneen ulkopuolella. Tuulen shiftit, aallokko, oma sijoittuminen suhteessa fleettiin, starttivalmistelut sekä muiden veneiden toimenpiteet ovat menestyksen kannalta keskeisempiä kuin optimaalinen venetrimmi. Vauhdista ei tosin ole haittaa, mutta riittää, että vene on tarpeeksi nopea. Purjehduksen on tultava selkäytimestä, jotta veneen ulkopuolisten tapahtumien havainnointiin riittää kapasiteettia. Purjehdus- ja pinnatuntuman on oltava niin herkkiä, että merkittävät trimmivirheet paljastuvat ja korjaantuvat automaattisesti ilman, että niitä pitää tietoisesti koko ajan tarkkailla. Yksi missattu shifti, tyritty jiippi tai huono startti antavat muille sellaisen etumatkan, ettei sitä kurota umpeen parhaimmallakaan trimmillä.

Miehistön yhteistoiminnan on oltava sellaisella tasolla, että manööverit sujuvat kaikissa olosuhteissa varmasti ja ilman suurempia keskusteluita. Tällainen saavutetaan vain viettämällä riittävästi aikaa vesillä. Tavoitteellisuudesta ei tässä yhteydessä ole haittaa, mutta jokainen purjehdittu tunti ja maili on tässä suhteessa kotiinpäin. Yksi kilpailu puolestaan vastaa hyvinkin kymmentä tavallista harjoituskertaa. Ei riitä, että jokainen meistä osaa tehtävänsä, meidän on opittava toimimaan saumattomasti yhdessä. Päähuomion on oltava veneen ulkopuolella, tekniikka on saatava automaatiotasolle.

2. Nöyryys ja jääräpäisyys

Purjehdus on ikivanha taito, kilpailumielessäkin laji on keksitty jo kauan ennen Elvistä. Muuttujia siinä on ihmisen prosessoitavaksi enemmän kuin tarpeeksi. Menestykseen pääsee montaa reittiä, purjehtia ja voittaa voi hyvinkin eri tyylillä. Onnella ja sattumallakin on osuutensa. Jokaisen täytyy löytää oma tyylinsä. Yksi ei voi kertoa toiselle menestyksen salaisuutta, mestari ei voi taata, että samoin toimimalla juuri me pärjäämme varmasti.

Todennäköistä on, että keskeisimmät menestystekijät ja niksit on löydetty jo ennen meitä. Luokkana lightning on jo yli 70-vuotias, joten sen ominaispiirteet ovat varmasti hyvin tiedossa. Jokaisella kanssakilpailijalla on oma tyylinsä ja tarinansa, joita meidän sijoituksista huolimatta kannattaa kuunnella tarkalla korvalla ja poimia niistä kultahiput talteen. Paras purjehtija ei välttämättä ole paras valmentaja. Venekunta, jonka juuri päivän lähdössä voitimme voi olla monessakin suhteessa meitä edellä. He ovat saattaneet oivaltaa jotain, joka meiltä on jäänyt kokonaan huomaamatta. Paitsi kokeneilta, ohjeita kannattaa ottaa vastaan myös kaikilta muitakin, ei kritiikittömästi vaan harkiten. Itsensä täytyy myös uskaltaa laittaa peliin ja kysellä selviöltäkin tuntuvia asioita sekä ennen kaikkea näiden perusteluja.  Myös omia kokemuksia on syytä vertailla muiden venekuntien kanssa.

Tietoa on hankittava ja työtä tehtävä nöyrästi, mutta samalla sitkeästi. Jokaisen vastoinkäymisen jälkeen ei kannata laittaa palikoita uusiksi ja yrittää löytää oikotietä onneen. Sitkeyttä ja periksi antamattomuutta on löydyttävä. Me ajattelemme, että jos vene ei kulje, me katsomme itseämme peiliin ja laitamme sen kulkemaan. On selvitettävä, mistä ongelmat johtuvat ja sitten ratkaistava ne. Ei purjehdus kuitenkaan mitään rakettitiedettä ole. Venevauhti ja purjehdustyyli on rakennettava pikkuhiljaa pala kerrallaan aikaisemmin omaksutun päälle, ei sinne tänne sinkoillen. Ei päätä loputtomiin seinään kannata lyödä, mutta heti emme ole periksi antamassa. Siinä suhteessa olemme nöyriä, että ohjeet kyllä otamme mielellämme vastaan, on sitten eri asia, miten niitä sovellamme käytäntöön.

3. Arki ja realiteetit

Meillä jokaisella on myös siviilielämämme, perheemme, parisuhteemme, työmme, opiskelumme ja muut kuviomme. Purjehdus on vain yksi hauska ja aikaavievä harrastus tässä paletissa, sen me kuitenkin otamme ainakin puolitosissamme. Purjehduksessa meillä on Turnipsin lisäksi muitakin juonteita. Villellä on kimppaveneenä Avance 245, Ville ja Kilu purjehtivat yhdessä Kilun Maxi Raceria ja Jesse kipparoi miehistöineen Vital 26:tta. Muitakin projekteja on ollut ja mennyt, tulevista ei tällä erää ole tietoa. Valitettavasti nämä kaikki vievät aikaa (ja rahaa), jota koskaan ei tunnu olevan liikaa, harvoin edes tarpeeksi.  Treeni- ja kisa-aikatauluja meistä kukin on toisinaan joutunut kotona sovittelemaan. Kirjoittamattomana sääntönä on tällöin pidetty, että ilmoitusluontoisia asioita ei tule saattaa luvanvaraiseksi.

Veneemme on kohtalaisessa kunnossa, vauhti tuskin tulee olemaan eniten siitä kiinni. Purjeita uusitaan ja kalustoa huolletaan tarpeen mukaan. Uusi spinnu on koepurjehdittu ja kilpailuja sekä treenejä varten on tulossa kaksi, ei aivan uutta, mutta hyvässä iskussa olevaa purjekertaa. Veneen kylkilistat on tarkoitus uusia ja heloitusta ja köysistöä hieman päivittää, kylkien maalaaminen on vakavassa harkinnassa. Miehistö on kohtalaisessa fyysisessä kunnossa ja lähellä ihannepainoa, vauhti tuskin tulee olemaan tästäkään kiinni.

Suurimmat haasteemme tulevat ensi kesänä todennäköisesti olevan uuteen venetyyppiin ja sen metkuihin tottuminen siitä lähtökohdasta, että yhteinen kevytvenetaustamme on käytännössä katsoen olematon sekä pienimuotoisen ja nopeatempoisen ratakilpailun rytmiin pääseminen. Nähtäväksi jää, kuinka siipemme tulevat kantamaan. Vuoden kuluttua olemme tässä asiassa viisaampia.

*******************************************************************************

Voi hyvin olla, että tämä ensimmäinen syvämietteinen osa jää lajissaan ainoaksi. Yhtä hyvin on mahdollista, että se tulee saamaan joskus myöhemmin jatkoa. Seuraavan filosofisen purjehduskeskustelun tulemme todennäköisesti käymään, kun kokoonnumme maistelemaan karvalakkikisan avoimen luokan palkintokonjakkia. 

Mansikoita marraskuussa

Tulevan kesän 2013 sato oli itse asiassa kypsynyt jo lokakuun puolella, mutta maistiaiset saatiin vasta nyt, sillä sopivista spinnukeleistä on viime aikoina ollut puutetta. Täytyy todeta, että hyvältä maistui. Ero pariin vanhempaan käyttämäämme purjeeseen oli todella vakuuttava. Iloisesti rapiseva pallokas oli helppo lennättää ja totteli kuuliaisesti. Se istui moitteetta ja vaikutti jopa edeltäjiään suuremmalta, ennen kaikkea se oli kaunis katsella. Nyt voimme ylpeästi todeta korkanneemme kaupungin uusimman ja komeimman spinaakkerin.

Vuoden 2013 spinnusato on  pyöreän täyteläinen,
hennon vaalea, iloisesti rapsahteleva ja tasapainoinen.

Edellisenä päivänä oli ollut mainio purjehdussää ja pelkäsimmekin, että onni ei kestäisi ikuisesti. Lauantaiaamu koitti kuitenkin lämpimänä ja sopivatuulisena vesileikkejämme ajatellen. Niinpä pakkasimme tavarat autoihin ja suunnistimme rantaan, missä tapasimme aamu yhdeksältä. Puolessa tunnissa laitoimme veneen ja miehet verkkaisesti valmiiksi ja kryssimme nelimetrisessä tuulessa aallonmurtajasta ulos. Tuulen suunta oli lounaasta, kuten kesälläkin tyypillisesti ja aallokko merellä oli melko pientä, mutta jostain syystä ikävän terävää. Menomatkalla vaihtelimme pinnamiestä ja tutkimme jälleen kerran ison trimmejä, tällä kertaa lähinnä hekin ja levangin yhteisvaikutusta. Samalla etsimme myös optimaalista kallistuskulmaa kryssiajoon.

Purjeet sekä varusteet paksiin ja suunta kohti rantaa.

Kilu makaili leen puolella, katseli ylöspäin ja veteli takastaagin säätököydestä isopurjeen kiertymää tarkkaillen. Pinnassa vuorotelleet Jesse ja Ville raportoivat pinna- sekä perstuntuman muutoksista. Optimitvistin liikkumavara tuntuu olevan tuuman haarukassa. Takaliikin ollessa turhan kireällä pinna alkoi pikkuhiljaa painaa ja vauhti kärsiä, liiallinen tvisti puolestaan aiheutti puhdin totaalisen romahtamisen, minkä jälkeen aallokko läpsytti vauhdin pois. Tilannetta olisi toki voinut korjata ajamalla hieman alemmas, mutta vaikutelmaksi jäi, että tämä tuskin olisi kannattanut.

Meno maittaa vaikka viime viikonlopun vauhteihin ei yllettykään.

Viikarin salmessa, Mussalon sataman edustalla nostimme spinnun, jolla purjehdimme väylää pitkin Ruotsinsalmen alkupäähän. Muutama jiippi matkalla sujui kohtalaisesti, joskin otteista oli havaittavissa, että liikaa rutiinia lightningiin ei vielä ole päässyt syntymään. Tuntumaa siis piti hakea muutaman viikon mittaisen jiippitauon jälkeen uudestaan. Lenssillä kokeilimme myös painon siirtämistä tuulenpuolelle. Näissä olosuhteissa homma toimi helposti. Kovemmalla kelillä vaaditaan enemmän tarkkuutta kallistuksen kanssa ettei homma mene överiksi ja päädy kiinalaiseen. Tuuli nousi hieman koko ajan ja oli ehkä kuusi metriä, kun laskimme spinnun ja lähdimme lyhyelle kryssille ennen kuin pujahdimme aallonmurtajan aukosta takaisin Sapokkaan. Matkalla pohdimme myös vendojen ajoitusta sekä painonsiirtoa. Pari tuntia meni jälleen kerran kuin siivillä. Keli oli mainio ja merellä mielin määrin tilaa. Mikäli ilmat pysyvät yhtä suotuisina, Turnipsi seikkailee jälleen viikon kuluttua.

Nyt, kun veneen säilytyksestä on päästy yhteisymmärrykseen,
oli aika mainostaa tätä  blogia Turnipsin peräpeilissä.

Vielä on kesää jäljellä,

totesi Ville, kun räntäsateessa pohrusti. Pohjoisessa lasketellaan jo, mutta Kotkassa purjehditaan vielä.

Matkaan päästiin tarvittavien huoltotoimenpiteiden jälkeen

Rantaan saapuessamme huomasimme kaupungin puutarhureiden kiinnittäneen traileriimme siirtokehoituslapun, jonka mukaan jalo aluksemme heikentää kaupungin yleistä siisteyttä ja viihtyisyyttä. Oma käsityksemme asiasta on luonnollisesti aivan päinvastainen. Säilytämme Turnipsia Kotkan kaupungin perinteikkäässä jollarannassa, missä kevytveneitä on pidetty aina 50- luvulta lähtien. Nyt, kun jollapurjehdus kaupungissamme on muutaman vuoden ollut hieman hiljaisempaa, on optarit ja zoomit siirretty toiseen päähän Meriniemeä. Tämä uudempi jollaranta on kuitenkin jyrkkänä ja ahtaana käyttökelvoton hiemankaan isommille veneille. Pursiseuran hallituksen onkin syytä talven aikana olla yhteydessä kaupunginviskaalien kanssa, jotta asia saadaan kuntoon kevääseen mennessä. Tulevana kesänä alueelle tarvitaan säilytystilat ainakin puolelle kymmenelle viklalle ja litille.

Turnipsiko ympäristöhaitta?

Joulupukki oli saapunut tänä vuonna jo lokakuussa ja tuonut Turnipsille uuden vaaleanpunaisen spinaakkerin. Syksy onkin oivaa aikaa tehdä purjehankintoja. Tämä ensi kesäksi tarkoitettu pallokas toimitettiin vajaassa parissa viikossa. Se oli tarkoitus viimein koepurjehtia nyt marraskuussa, nenäpäivän jälkeisenä lauantaina. Pari edellistä yritystähän oli mennyt mönkään purjehduskelvottomien säiden takia. Suomalaiset lightningit näyttävät pääsääntöisesti olevan varustettu joko WB- tai North Sailsin purjein. Kilulla on pitkä asiakassuhde jo 70-luvun puolivälistä näistä edellisen kanssa. Niinpä ei ollutkaan varsinainen ihme, että Turnipsin spinnu tilattiin Lauttasaaren neulomosta.

Pinkki yläosa ja valkoinen alaosa, Kilu joutui hieman selittelemään, kun työpaikan naiset sattuivat kuulemaan puheinkeskustelun purjettta tilattaessa

Kun vene lopulta työnnettiin parin viikon kuivan kauden jälkeen veteen, olivat olosuhteet kieltämättä melko arktiset. Koskaan aiemmin ei auton tuulilasia ole täytynyt skrapata jäästä ennen rantaan lähtöä. Ulkona vallitsi nyt poutasää, yöllä tosin oli ollut hieman pakkasta. Koska iltapäivällä tuulen ennustettiin nousevan navakaksi ja kaatuminen näillä keleillä saattaisi olla kohtalokasta, olimme liikkeellä jo aikaisin aamulla. Startti oli sovittu yhdeksäksi, mikä oli illalla lepakkovuorossa lätkää treenanneelle Jesselle liikaa. Hän nukkui vuoden -82 euroviisuehdokas Nolla-Kojon kehoituksen mukaisesti pommiin. Matkaan siis lähdettiin Villen kanssa kahden.

Kuusiasteinen meri tuli vastaan jo aallonmurtajalla. Oli aivan hiuskarvan varassa ettemme kääntyneet välittömästi takaisin. Päätimme kuitenkin purjehtia pienen kryssipätkän ennen rantaan paluuta. Takaisinpäin slööratessa meno oli kuitenkin niin maukasta, että lähdimme toistamiseen kryssimään ylös. Nyt, kun hekki trimmattiin tarpeeksi tiukalle, levanki riittävän ulos ja vene saatiin köliä aavistuksen nostamalla parempaan balanssiin, alkoi meno tasaantua ja matkanteko muuttui räpiköinnistä asialliseksi purjehtimiseksi. Skuutteja ei kuitenkaan kahdestaan hengatessa uskaltanut oikein pitää lukoissa ja bailerikin tahtoi alituiseen tukkiutua veneen pohjalla ajelehtivista jääpaloista. Näitä puolentoista senttimetrin paksuisia ja postikortin kokoisia mini jäälauttoja heittelimmekin sitten ajankuluksemme laidan yli pitkin matkaa. Samalla jalkineiden pito veneen pohjalla parani merkittävästi.

Turnipsi alamäessä, ukkoja hymyilyttää

Suhasimme reilun mailin mittaista pätkää Mansikkalahden itäviitalta Kuusisen kärkeen muutaman kerran edestakaisin. Turvallisuussyistä jätimme uuden spinnun kuitenkin nostamatta, välttelimme jiippejä ja pysyimme muutenkin rannan läheisyydessä. Tuulta oli puuskissa alun toistakymmentä metriä sekunnissa ja vauhtia slööratessa aivan riittävästi. Harmi, että Villen kännykän Sports Tracker-sovellus kieltäytyi yhteistyöstä, emmekä saaneet reissusta dataa talteen. Purjehtiessa tarkeni yllättävän hyvin, mutta veden varaan ei todellakaan tehnyt mieli joutua. Toiminta-aikaa kylmässä vedessä ei ole kuin muutama minuutti. Me emme vielä ole treenanneet kaatuneen litin ylösnostamista, emmekä käytännön syistä sitä enää tänä syksynä haluakaan tehdä. Vaikka proseduuri sinänsä olisi hyvin selkäytimessä, lightning isona ja raskaana veneenä on tässä suhteessa tuskin helpoimmasta päästä.

Mutta mitä tekee Ville?
A) Ryhtyy tiskaamaan
B) Imitoi ruumiintarkastusta toimittavaa tullivirkailijaa
C) Valmistautuu marraskuiseen purjehdusretkeen

Koetimme minimoida riskit ja lopetimme leikin, kun se vielä oli hauskaa ja turvallista. Niinpä suuntasimme rantaan tuulen pikkuhiljaa yltyessä jo runsaan tunnin purjehduksen jälkeen. Treenimielessä reissu ei välttämättä ollut erityisen tehokas, mutta kyllä noviisien veneenkäsittelytaidot tässäkin varmasti taas hieman kehittyivät. Mentaalisesti ajatellen purjehdus sitä vastoin oli mitä mainiointa terapiaa kaamoksen keskellä rämpiville seiloreille. Spinnun neitsytpurjehdus siirtyi jälleen tulevaisuuteen. Se hilattiin kuitenkin rannassa lohdutukseksi salkoon. Seuraavanakin viikonloppuna meillä on jälleen kerran aikomus lähteä vesille. Tuulirajan päätimme kuitenkin turvallisuussyistä asettaa kuuteen metriin ja lämpötilan on syytä olla plussan puolella. Nyt fleece shortseilla pärjäsi vielä mainiosti ja jäisiä köysiä käsittelemään joutuvat kädet pysyivät toimintakunnossa kumihanskojen avulla. Villellä kumpparit oli purjehdussormikkaiden alla ja Kilu piti silkkisiä alushanskoja hieman paksumpien kumihanskojen sisässä.

Sunnuntaisin sataa aina

Otsikon lausahdus on tuttu harrastajailmailupiireistä ja kuvaa hyvin sitä turhautumisen tunnetta minkä palkkatyön riuduttama innokas harrastaja kokee, kun viikon raadannan ja taivaalle tuijottelun jälkeen koittaa odotettu viikonloppu ja ulkona on tymä eli lentokelvoton sää.  Jo toisena peräkkäisenä viikonloppuna oli Turnipsin ja sen miehistön kohtalona jäädä rannalle ruikuttamaan. Syksy on edennyt siihen pisteeseen, että merelle ei ole asiaa kuin hyvällä kelillä eikä silloinkaan voida puhua enää mistään tehokkaasta treenaamisesta. Todennäköisyys hyvän sään sattumisesta viikonlopuksi pienenee tähän vuodenaikaan päivä päivältä.

Aina ei aurinko paista. Tarkkasilmäinen voi erottaa aalonmurtajan pään kuvan oikeassa reunassa.

 Lauantaina oli reipas tuuli ja jatkuva vesisade, ikkunasta viitsi tuskin edes vilkaista ulos. Merelle ei ollut mitään asiaa, vaikka mittari näytti +7 asteen lämpötilaa. Päätimme yrittää uudestaan sunnuntaina. Pyhäaamu valkeni kuitenkin harmaana ja maiseman peitti hernerokkasumu, nyt ei kuitenkaan satanut. Rannassa lämpötila oli + 1 ja tuulen voimakkuus 1 m/s, näkyvyys merellä oli parikymmentä metriä. Kilun aamupäivä kului venehommissa, kun Emilia sai talveksi päälleen pressukatoksen. Puolenpäivän jälkeen päätimme antaa periksi, sillä iltapäiväksi oli jo aiemmin sovittu muuta puuhaa. Kahden maissa sumu hieman harveni, mutta tuuli jatkoi uinumistaan, Turnipsi pysyi nämä pyhät rannassa. Saa nähdä, miten käy seuraavana viikonloppuna.

Turnipsi on saanut seuraa. KPS:n pitkään uinunut kevytvenelaivue täydentyy ilahduttavalla vauhdilla.