Vielä on kesää jäljellä,

totesi Ville, kun räntäsateessa pohrusti. Pohjoisessa lasketellaan jo, mutta Kotkassa purjehditaan vielä.

Matkaan päästiin tarvittavien huoltotoimenpiteiden jälkeen

Rantaan saapuessamme huomasimme kaupungin puutarhureiden kiinnittäneen traileriimme siirtokehoituslapun, jonka mukaan jalo aluksemme heikentää kaupungin yleistä siisteyttä ja viihtyisyyttä. Oma käsityksemme asiasta on luonnollisesti aivan päinvastainen. Säilytämme Turnipsia Kotkan kaupungin perinteikkäässä jollarannassa, missä kevytveneitä on pidetty aina 50- luvulta lähtien. Nyt, kun jollapurjehdus kaupungissamme on muutaman vuoden ollut hieman hiljaisempaa, on optarit ja zoomit siirretty toiseen päähän Meriniemeä. Tämä uudempi jollaranta on kuitenkin jyrkkänä ja ahtaana käyttökelvoton hiemankaan isommille veneille. Pursiseuran hallituksen onkin syytä talven aikana olla yhteydessä kaupunginviskaalien kanssa, jotta asia saadaan kuntoon kevääseen mennessä. Tulevana kesänä alueelle tarvitaan säilytystilat ainakin puolelle kymmenelle viklalle ja litille.

Turnipsiko ympäristöhaitta?

Joulupukki oli saapunut tänä vuonna jo lokakuussa ja tuonut Turnipsille uuden vaaleanpunaisen spinaakkerin. Syksy onkin oivaa aikaa tehdä purjehankintoja. Tämä ensi kesäksi tarkoitettu pallokas toimitettiin vajaassa parissa viikossa. Se oli tarkoitus viimein koepurjehtia nyt marraskuussa, nenäpäivän jälkeisenä lauantaina. Pari edellistä yritystähän oli mennyt mönkään purjehduskelvottomien säiden takia. Suomalaiset lightningit näyttävät pääsääntöisesti olevan varustettu joko WB- tai North Sailsin purjein. Kilulla on pitkä asiakassuhde jo 70-luvun puolivälistä näistä edellisen kanssa. Niinpä ei ollutkaan varsinainen ihme, että Turnipsin spinnu tilattiin Lauttasaaren neulomosta.

Pinkki yläosa ja valkoinen alaosa, Kilu joutui hieman selittelemään, kun työpaikan naiset sattuivat kuulemaan puheinkeskustelun purjettta tilattaessa

Kun vene lopulta työnnettiin parin viikon kuivan kauden jälkeen veteen, olivat olosuhteet kieltämättä melko arktiset. Koskaan aiemmin ei auton tuulilasia ole täytynyt skrapata jäästä ennen rantaan lähtöä. Ulkona vallitsi nyt poutasää, yöllä tosin oli ollut hieman pakkasta. Koska iltapäivällä tuulen ennustettiin nousevan navakaksi ja kaatuminen näillä keleillä saattaisi olla kohtalokasta, olimme liikkeellä jo aikaisin aamulla. Startti oli sovittu yhdeksäksi, mikä oli illalla lepakkovuorossa lätkää treenanneelle Jesselle liikaa. Hän nukkui vuoden -82 euroviisuehdokas Nolla-Kojon kehoituksen mukaisesti pommiin. Matkaan siis lähdettiin Villen kanssa kahden.

Kuusiasteinen meri tuli vastaan jo aallonmurtajalla. Oli aivan hiuskarvan varassa ettemme kääntyneet välittömästi takaisin. Päätimme kuitenkin purjehtia pienen kryssipätkän ennen rantaan paluuta. Takaisinpäin slööratessa meno oli kuitenkin niin maukasta, että lähdimme toistamiseen kryssimään ylös. Nyt, kun hekki trimmattiin tarpeeksi tiukalle, levanki riittävän ulos ja vene saatiin köliä aavistuksen nostamalla parempaan balanssiin, alkoi meno tasaantua ja matkanteko muuttui räpiköinnistä asialliseksi purjehtimiseksi. Skuutteja ei kuitenkaan kahdestaan hengatessa uskaltanut oikein pitää lukoissa ja bailerikin tahtoi alituiseen tukkiutua veneen pohjalla ajelehtivista jääpaloista. Näitä puolentoista senttimetrin paksuisia ja postikortin kokoisia mini jäälauttoja heittelimmekin sitten ajankuluksemme laidan yli pitkin matkaa. Samalla jalkineiden pito veneen pohjalla parani merkittävästi.

Turnipsi alamäessä, ukkoja hymyilyttää

Suhasimme reilun mailin mittaista pätkää Mansikkalahden itäviitalta Kuusisen kärkeen muutaman kerran edestakaisin. Turvallisuussyistä jätimme uuden spinnun kuitenkin nostamatta, välttelimme jiippejä ja pysyimme muutenkin rannan läheisyydessä. Tuulta oli puuskissa alun toistakymmentä metriä sekunnissa ja vauhtia slööratessa aivan riittävästi. Harmi, että Villen kännykän Sports Tracker-sovellus kieltäytyi yhteistyöstä, emmekä saaneet reissusta dataa talteen. Purjehtiessa tarkeni yllättävän hyvin, mutta veden varaan ei todellakaan tehnyt mieli joutua. Toiminta-aikaa kylmässä vedessä ei ole kuin muutama minuutti. Me emme vielä ole treenanneet kaatuneen litin ylösnostamista, emmekä käytännön syistä sitä enää tänä syksynä haluakaan tehdä. Vaikka proseduuri sinänsä olisi hyvin selkäytimessä, lightning isona ja raskaana veneenä on tässä suhteessa tuskin helpoimmasta päästä.

Mutta mitä tekee Ville?
A) Ryhtyy tiskaamaan
B) Imitoi ruumiintarkastusta toimittavaa tullivirkailijaa
C) Valmistautuu marraskuiseen purjehdusretkeen

Koetimme minimoida riskit ja lopetimme leikin, kun se vielä oli hauskaa ja turvallista. Niinpä suuntasimme rantaan tuulen pikkuhiljaa yltyessä jo runsaan tunnin purjehduksen jälkeen. Treenimielessä reissu ei välttämättä ollut erityisen tehokas, mutta kyllä noviisien veneenkäsittelytaidot tässäkin varmasti taas hieman kehittyivät. Mentaalisesti ajatellen purjehdus sitä vastoin oli mitä mainiointa terapiaa kaamoksen keskellä rämpiville seiloreille. Spinnun neitsytpurjehdus siirtyi jälleen tulevaisuuteen. Se hilattiin kuitenkin rannassa lohdutukseksi salkoon. Seuraavanakin viikonloppuna meillä on jälleen kerran aikomus lähteä vesille. Tuulirajan päätimme kuitenkin turvallisuussyistä asettaa kuuteen metriin ja lämpötilan on syytä olla plussan puolella. Nyt fleece shortseilla pärjäsi vielä mainiosti ja jäisiä köysiä käsittelemään joutuvat kädet pysyivät toimintakunnossa kumihanskojen avulla. Villellä kumpparit oli purjehdussormikkaiden alla ja Kilu piti silkkisiä alushanskoja hieman paksumpien kumihanskojen sisässä.