Viskin ystävinä Kilu ja Ville nauttivat jalon juomansa ehdottomasti
kuivana, eli ilman jäitä. Sama pätee purjehdukseenkin. On the Rocks- kilpailun
pitäisi alkaa Tuusulanjärvellä vajaan viikon kuluttua, mutta toistaiseksi areena
on vielä jääkannen alla. Kisan nimihän viittaa paitsi drinkkilasin jäihin, myös
aikaiseen ajankohtaan, jolloin jääpaloja ainakin teoriassa saattaa uiskennella vielä
järvellä. Tänä vuonna kevät on niin
myöhässä, että teoria on vaarassa muuttua käytännöksi ja kisat saatetaan joutua
purjehtimaan kirjaimellisesti on the rocks.
Ei näin! |
En tiedä onko tätä purjehduskauden avauskilpailua koskaan
jouduttu perumaan jäätilanteen takia, mutta junnuvuosilta muistan kyllä
nauttineeni etulyöntiasemasta kun Keski-Suomen pojat saapuivat paikalle
kylmiltään. Päijänteen ollessa vielä jäässä merellä oli voinut treenata jo pari
viikkoa.
Tällä kertaa etulyöntiasemasta ei ole tietoakaan. Vene on
vielä työn alla ja merikin on vasta vapautumassa jääpeitteestään. Nyt jos koska
harjoittelua olisi tarvittu, sillä Lightning on meille veneluokkana uusi ja
rutiinimme veneen käsittelyssä vielä puutteellinen. Kisaan olemme kuitenkin
optimistisesti ilmoittautuneet ja majoituskin Järvenpäästä on ukkeleille varattu.
Tavoitteenamme on saada vielä yksi hyvä treenikerta alle ennen ensimmäistä kisastarttia.
Kiirettä tulee pitämään, mutta mikäli olosuhteet vain sallivat, Turnipsi tullaan rikaamaan ja laskemaan veteen vappupäivänä. Jos taas käy niin huonosti, että
kisat jäätilanteen takia joudutaan peruman, saa tiimimme yhden kiperästi
kaivatun treeniviikonlopun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti