Testissä oli ensimmäistä kertaa toinen fokkamme, joka osoittautui lähes yhtä hyväksi kuin uudempikin, vaikka se onkin leikattu hieman eri tavoin. Kokeilimme sen skuuttaamista suoraan ilman välityksen tuplaavia plokeja. Olimme yksimielisiä siitä, että fokan skuutissa on kuitenkin hyvä käyttää välitystä. Suoraan jalustettuna tarkka säätäminen vain hankaloitui ja tarvittava voima kasvoi turhan suureksi. Tämän fokan takaliikki tuntui myös sulkevan hieman ykköspurjettamme enemmän, joten skuuttia sai varoa kiristämästä liikaa.
Treenasimme etupäässä vendoja ja spinnumanööverejä. Seuranamme oli myös Litti, jonka kanssa kiersimme merimerkkien väliä radanomaisesti. Myös isopurjeen levanki- ja hekkisäätöihin otimme lisätuntumaa. Kryssivauhtimme vaikutti aivan kelvolliselta ja nousukulmamme oli selvästi sparraajaamme parempi. Spinnun noston kanssa oli aluksi pieniä hankaluuksia, mutta pian keksimme keinot, millä märkäkin spinnu aukesi takeltelematta. Jiipit sujuivat hyvin, kölin korkeussäätö kuitenkin takkuili. Talven aikana keulakannen alapuoliset köydet täytyy käydä läpi huolella ja pujottaa ne uudestaan siten, etteivät ne pääse toistensa liikeratoja sotkemaan. Uutta spinnua varten ideoimme tulevaksi kesäksi myös ns. oksennuspussia, jotta se pysyisi laskettunakin kuivana ja irti veneen pohjasta sekä olisi muutenkin paremmin pakattuna kuin vain keulakannen alle tungettuna. En tiedä, onko lightningiin saatavana tälläisiä valmiina vai pitääkö meidän itse ryhtyä ompelu- ja suunnittelutyöhän.
Aika vierähti taas hyvin nopeasti ja pian meidän täytyikin suunnata takaisin Meriniemeen, jotta Jesse ehti illan lätkätreeneihin. Toivottavasti kelit suosivat jatkossakin. Purjehdus syksyllä maistuu mukavalta ja kerta kerralta homma alkaa sujua paremmin.
Joo mukava oli sparrata, vaikka ollaankin tosi paljon jäljessä. Ranking-kisoissa meillä on ollut osaava kippari. Näyttää olevan siinä paljon opettelemista. Littissä testattiin uusia spinnuparbereita. Kevyissä blokeissa oli vähän jumitusta paikoin. Pitää niitä vielä kehittää.
VastaaPoistaLuovikulmat Littillä oli huonot. Se on huomattu. Littin nykyinen masto on käyrä, eikä sitä voi säätää riittävän kireäksi siten että masto on suorassa veneeseen nähden. Keiteleellä se oli oikealla kireydellä, mutta huippu vinossa. Luovi paremmin, ainakin toisella halssilla. Nyt masto on suorassa, mutta alavantit väärällä kireydellä. - Voihan se syy tietysti olla myös kipparissa, kallistuksessa tai köysilevangin korkeudessa.
Opittiin tänään taas jotakin. Se tekee asian mielenkiintoiseksi, vaikka perässä ollaankin. Yritetään opetella tällä miehistöllä se mikä keretään, kevättä silmällä pitäen.