perjantai 13. kesäkuuta 2014

Riki trimmiin

Turnipsi on kärsinyt jatkuvasti heikohkosta kevyen tuulen vauhdista. Syitä tähän on haettu paitsi peilistä, myös rikitrimmistä ja veneen painosta. Viimein asialle päätettiin tehdä jotain konkreettista.
Tarkkaa hommaa, tuumii ammattimies
Siispä mittanauha ja rikijännitysmittari käteen ja Northin trimmiohje silmien eteen. Ukkelit päättivät vaihtaa suunnitellun treenikerran tieteellisempään puuhasteluun kuivalla maalla. Pienten mittaepätarkkuuksien puitteissa riki asettui melko kivuttomasti Northin spekseihin lyhentämällä hieman etustaagia ja siirtämällä yksi ohut kiila maston edestä sen taakse. Prebendiä tuli ehkä aavistus lisää, mutta suurempia muutoksia ei ollut havaittavissa. Operaation virallisena valvojana toimi Vilma Vuolahti 11kk.
Saa nähdä, löytyykö vauhti näillä lääkkeillä?
Olemme ihmetelleet, kun kuivastakin veneestä tuntuu löytyvän seuraavalla kerralla vettä, vaikka välillä ei ole edes käyty vesillä. Jesse tutki välipohjarakennetta endoskoopilla ja löysi sieltä ilman kunnollisia valumareikiä rakennettuja jäykisteitä ja polvioita, joiden taakse vesi jää helposti makaamaan. Kun vene vaihtaa välillä asentoa, pääsee tämä vesi liikkeelle ja hyvällä onnella osa siitä lorahtaa ulos kölilaatikon tyhjennyspropusta seuraavalla kerralla. Välipohjan täysin kuivaksi saaminen on lähes toivoton tehtävä. Rantakeskustelujen ja Nikean mallin innoittamina päädyimme konstruoimaan peräkannen alle ylimääräiset tarkistusluukut kuivumista helpottamaan.

Lahden kisojen jälkeen Turnipsi on palvellut kevytnekurssin koulutusveneenä ja ukkelit ovat kisanneet Emilialla. Jyväskylässä vedetään taas kisapurjeet ylle ja katsotaan millaiseen laukkaan vene uudessa trimmissään yltyy. Ainakin lauantaille on luvassa kohtuullisia tuulia. Karavaanimme lähtee matkaan jo perjantaina. Kisa-aikataulun muutos tuli harmittavan myöhään ja majoitus oli jo ehditty varata alkuperäiseen aikatauluun luottaen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti